Itä-Euroopan kriisi piinaamaatalouskonevalmistajia
Loimaalainen Dometal on löytänyt uusia markkinoita Balkanilta ja jalansijaa on saatu myös Tanskassa. Tuotepäällikkö Juha Erkkilä Dometalilta esittelee uusia perävaunuja. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoVenäjän ja Ukrainan markkinat ovat käytännössä kiinni, mikä rokottaa läntisiä maatalouskonevalmistajia. Suomalaiset konepajat etsivät uusia ostajia Keski-Euroopasta ja kehittyviltä markkinoita.
Myynti- ja markkinointijohtaja Sami Seppälä Sampo-Rosenlewilta toteaa, että markkinatilanne on kotimaisen puimurivalmistajan kannalta ahdas etenkin Pohjolassa, mutta ahdinkoa on pystytty paikkaamaan viennillä kehittyviin maihin.
Ukrainan kriisi ei ole toistaiseksi vaikuttanut Pohjois-Afrikan toimintoihin, mutta pelko elää, että vaikutukset tulevat viiveellä.
Pariisin Sima-maatalousnäyttelystä tavoitettu Seppälä toteaa, että John Deeren kanssa tehty yhteistyösopimus on myös ylläpitänyt kysyntää. ”Deeren väreissä myytyjen puimureiden valikoima laajeni, mikä näkyy menekissä.”
Taantuma ei Seppälän mukaan näy sunnuntaina avautuneilla Sima-messuilla. Osastot ovat yhtä isoja kuin ennenkin ja halleissa on tutun ahdasta, mutta muiden valmistajien kanssa käydyt keskustelut ja kommentit kertovat laimenevista odotuksista.
”Todennäköisesti maatalouskoneiden kysyntä laskee yli kymmenen prosenttia Länsi-Euroopassa. Kukaan ei odota kasvua, ei missään päin.”
Maatalouden työkoneita ja perävaunuja valmistava Dometalin toimitusjohtaja Mikko Mäkimattila on tyytyväinen, jos yhtiön liikevaihto pysyy viime vuoden luvuissa toukokuussa päättyvällä tilikaudella.
”Markkinatilanne on tiukentunut ja jokaisesta kaupasta joudutaan taistelemaan.”
Sampo-Rosenlewin tapaan Dometal on pystynyt kasvattamaan konevientiään, mikä tukee kotimaan mahdollista takapakkia. Unkariin perustettu myyntiyhtiö on löytänyt jalansijaa, samoin Tanskaan on mennyt koneita enemmän kuin ennen.
Mäkimattilan mukaan äkeiden kappalemääräinen myynti todennäköisesti laskee Suomessa, mutta koon kasvu ylläpitää liikevaihtoa.
Viljan ja sianlihan hinnat ovat olleet alhaalla jo jonkin aikaa, mutta maitomarkkinoiden notkahduksen vaikutukset ovat edelleen näkemättä, Mäkimattila pohtii.
Venäjän markkinoiden sulkeutuminen on iso asia.
Maidon tuottajahinnan putoaminen voi hyydyttää nurmen korjuukaluston ja tuorerehuvaunujen kysyntää, Mäkimattila arvioi.
Isot varustellut tuorerehuvaunut tuovat merkittävän osan Dometalin liikevaihdosta Suomessa ja Ruotsissa.
VEIKKO NIITTYMAA
Deeren
ensimmäisen neljänneksen tulos kertoo viljelijöiden
vaikeasta tilanteesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
