Tiirola vapautui Touko Aallon Twitter-pannasta – myös Ville Niinistö blokkaa MTK:laisia
Visa Merikoski arvioi, että Touko Aalto on hakenut Twitter -käyttäytymiseensä mallin Ville Niinistöltä.
Kuvankaappaus Twitteristä: Ville Niinistö on blokannut osan sosiaalisen median käyttäjistä. Kuva: Kuvankaappaus TwitteristäMT kertoi eilen, että keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä ja MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ovat joutuneet vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon mustalle listalle Twitterissä.
Aalto katkaisi Twitter-yhteyden Tiirolaan jo syyskuussa. Tänään Tiirola kertoo Aallon purkaneen eston.
Tiirola arvioi eilen, että vihreiden viestintälinja on muuttunut suljetummaksi.
"Vihreät on aiemmin osallistunut Ville Niinistön ja Heidi Hautalan aikoina keskusteluun. He kestivät kritiikkiä ja Niinistö oli metsävaltuuskunnan vieraana", Tiirola kertoi.
MTK-Pirkanmaan toiminnanjohtaja Visa Merikoski kertoo kuitenkin, hän on joutunut juuri Ville Niinistön blokkaamaksi.
"Kyseessä oli aivan muutama twiitti, jotka olivat hyvin asiallisia. Syynä oli varmaankin se, että profiilissani lukee avoimesti, että olen MTK-lainen järjestömies", Merikoski kuvailee.
"Tiedän myös muutamia muita, jotka ovat joutuneet estetyiksi. Kyseessä eivät missään nimessä ole trollaajat eivätkä henkilöt ole pyrkineet tukkimaan toisen koko Twitter-syötettä."
Kärnä tunnetaan aktiivisena twiittaajana. Demokraatin haastattelussa Touko Aalto kuvaili häntä "maaniseksi" ja kertoi eston syyksi sen, että halusi laittaa Kärnän jäähylle.
Merikosken mielestä Kärnä on kuitenkin voinut hakea toimintatapaansa esimerkkiä Ville Niinistöltä: niin samanlaisia somen käyttäjiä he ovat.
"Uskon, että oma nahkani kyllä kestäisi Kärnän tapaisen some -kritisoijan. Jos leikkiin lähdetään, se on kestettävä niin kauan kun twiiteissä on mielipide, joka on hyvien tapojen mukainen"; Merikoski linjaa.
Hän pitää Twitteriä hyvänä viestintäkanavana, jossa tuntemattomat henkilötkin voivat saada viestinsä kuuluviin.
"Siellä pystyy tavallisena kansalaisena haastamaan valtaapitävät ja löytää tosi kiinnostavia keskusteluista. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille järjestöaktiiveille, vaikka alkuun sen käyttö voi tuntua epämukavalta."
Lue lisää:
Vihreiden Touko Aalto kyllästyi himo-twiittaaja Mikko Kärnään – esto päälle
MTK:n Tiirola joutui Touko Aallon twitter-pannaan jo lulucf-äänestyksen jälkeen syyskuussa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
