50-VUOTIAS Maraton vähintään kerran vuodessa
Kansanedustaja Antti Rantakangas (kesk.) päätti runsaat 13 vuotta sitten juosta maratonin joka vuosi. Lupaus on pitänyt ja kuntokin parantanut.
Ensimmäinen maraton oli ohi 3 tunnin 56 minuutin juoksemisen jälkeen. 13 kilpailua myöhemmin ennätys on 3.42. Viime vuonna hän juoksi Espoon maratonin. Tämän vuoden kisaa hän ei ole päättänyt.
Tänään perjantaina 50 vuotta täyttävä Rantakangas kertoo, että oman perheen ohella juoksuharrastus on hyvä vastapaino politiikalle. Myös vanhalle harrastukselle, metsästykselle Pulkkilan Kopiston hirviporukassa, hän varaa aikaa.
”Metsästyksestä olen saanut taas parin vaalikauden aikana uutta voimaa.”
Eduskuntavuosia Rantakankaalla on takanaan 15. Yhdeksi politiikan merkkipaaluksi hän nimeää keskustan varapuheenjohtajakauden (2003–2010). Matti Vanhasen pääministerikaudella puolue joutui vaikeisiin tilanteisiin.
”Koin isänmaallisena tehtävänä puolustaa Vanhasta, kun hän oli kovissa paineissa. Opin, että vaikeista tilanteista selviää, jos ajattelit asiat asioina.”
Rantakangas tuli keskustan johdossa tunnetuksi lukuisten kannanottojen ja lausuntojen myötä. Noina vuosina hän rakensi myös toimivan poliittisen verkoston.
”Nyt oppositiossa on iso etu, että tuntee monia hallituspuolueiden edustajia.”
Keskustalla on Rantakankaan mielestä poikkeuksellinen hyvä tilanne – niin kentällä kuin puolueen sisäpiirissäkin. Hän kehuu etenkin Juha Sipilän (kesk.) ansioita.
”Eduskuntaryhmässä on parempi henki kuin koskaan viimeisen neljän kauden aikana.”
Hän myöntää, että hyvä tunnelma realisoituu vasta seuraavissa vaaleissa. Vaalimenestystä hän ennakoi puolueelle, joka rakentaa parhaan pärjäämisen ohjelman.
Rantakankaan poliittinen tilanneanalyysi on ytimekäs.
”Ylilevä hallitus on huono ratkaisu. Kun on vaikeat ajat, olisi pitänyt tehdä isoja päätöksiä ajat sitten. Vihreiden vuoksi monet luonnonvaroja koskevat asiat ovat jääneet tekemättä. Turpeen sijasta kivihiilen käyttö on kasvanut.”
Viimeinen vuosi ennen vaaleja näkyy eduskunnassa ja päähallituspuolueiden politiikassa.
”Hermostuneisuutta on nähtävissä. Moni miettii jo, miten vaaleissa käy. ”
JANNE IMPIÖ
Antti Rantakankaan 50-vuotisjuhlat järjestetään Haapaveden
ammattiopiston Nora-ravintolassa lauantaina 1.3. kello 12.30–16.00.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
