Lämmintä isoa kesää
Keskikesän juhlan kynnyksellä Suomen suvi ei näytä parhaita puoliaan. Juhannuksen alusviikolla yöt ovat olleet hyisen kylmiä, paikoin jopa pakkasella.
Toivoa kunnon säistä vielä on, sillä varsinainen kesä on vasta alkamassa. Vanha kansa kutsuikin aikaa ennen juhannusta pikku kesäksi ja juhannuksesta alkavaa jaksoa isoksi kesäksi.
Sanonnan mukaan jos pikku kesä on viileä, iso kesä on lämmin.
Viileä ja sateinen alkukesä on vain eduksi tulevalle sadolle: vesisade ennen juhannusta sataa suoraan laariin. Ainakin tässä vaiheessa kasvukausi näyttäisi saaneen kelpo alun.
Kesän säät tuntuvat myös kotimaan matkailun suosiossa. Jos on kylmää ja sateet jatkuvat pitkään, matkasuunnitelmat vaihtuvat helposti kotimaasta ulkomaille parempien säiden toivossa.
Myös taantuma on nakertanut lähimatkojen suosiota. Kotimaan matkailu väheni alkuvuonna viidenneksen vuodentakaisesta, mutta osa maaseudun matkailuyrityksistä ennakoi kysynnän vilkastuvan tänä kesänä.
Matkailusta on kehittynyt jo merkittävää yritystoimintaa taajamien ulkopuolella. Maaseudun pienyritysrekisterin mukaan maaseudulla on noin 3 900 ilman maatilakytkentää toimivaa matkailu-, majoitus- ja virkistyspalveluja tarjoavaa yritystä ja yli 3 000 matkailua harjoittavaa monialaista tilaa.
Maaseutu tarjoaa tänä päivänä monipuolisia ja laadukkaita matkailupalveluja. Niiden ehdoton valtti on suomalainen luonto, joka näin juhannuksena on kukkeimmillaan. Siitä kannattaa nauttia koleassakin säässä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
