vierasyliö Suomeen tarvitaan luonnonvarakeskus

Luontoympäristön tilan muuttuminen maailmalla kiihtyvällä vauhdilla korostaa luonnonvarojen huomioonottamista kaikissa yhteiskuntatilanteissa.

Tähän saakka on liian huolettomasti käytetty luonnonvaroja aineellisen elintason nostamiseen. Yleisesti nähdään tämän kehityksen tulleen loppupisteeseen.

Luonnonvaroja on hyödynnettävä entistä tarkemmin kestävän kehityksen mukaisesti. Tämä koskee myös uusiutumattomia luonnonvaroja, kuten mineraaleja.

Kasvava väestö vaatii yhä enemmän ravintoa. Elintarviketuotannon pysyminen edes jotenkin tarpeiden perässä edellyttää jo nyt tuotantolajien ja – menetelmien kehittämistä.

Suomella on hyvät edellytykset harjoittaa luonnonvarojen tutkimusta ja niiden hyödyntämisen kehittämistä. Näihin kuuluu osaavan henkilöstön lisäksi maailman tiheimpiin lukeutuva alueellisten tutkimusyksiköiden verkosto.

Suunnitelma muodostaa kolmesta maa- ja metsätalousministeriön alaisesta tutkimuslaitoksesta luonnonvarakeskus on perusteltu. Se tukee tulevaisuuden tärkeyttä asettaa kestävä kehitys yhteiskunnan johtavaksi tavoitteeksi.

Luonnonvarakeskukseen esitetään koottavan yhteen kolme nykyistä laitosta: Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Metsäntutkimuslaitos Metla, sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL. Näillä kaikilla on merkittävää alueellista tutkimustyötä.

Hanke olisi mitä kannatettavin, ellei siihen näyttäisi liittyvän tällä hetkellä poliittisessa johdossa olevaa tutkimuksen vastaisuutta. Pahiten se ilmenee pyrkimyksissä keskittää tutkimusta ja aikaansaada alkuvaiheessa taloudellista säästöä eli henkilöiden vähentämistä.

Luonnonvarakeskuksen perustamisessa tulisi edetä useassa vaiheessa, jolloin alussa päätettäisiin, ettei yhdistettävien laitosten henkilöstöä supisteta.

Tutkimushallinnon muuttamisen tavoitteena on vastata tulevaisuuden ongelmiin, ei säästöjen aikaansaaminen. Tällöin uuden laitoksen tehtävät ovat tärkeimpiä. Suomi ei tarvitse pelkästään nykymuotoisia luonnonvarojen tutkimusyksiköitä, jotka ovat keskittyneet luonnonvarojen käyttöön.

Luonnonvarakeskuksen perustamisen toisen vaiheen tulisi sisältää suunnitelma, kuinka uusi keskus voi avustaa ympäristönsuojelun hallintoa ja mitä osia olisi aiheellista yhdistää suojelu- ja hoidon hallinnon piiriin.

Perustamispäätöksessä tulisi jo tiedostaa väliaikaisuus ja päättää tästä jatkotyöstä. Samalla tulisi selvittää uusiutumattomia luonnonvaroja koskevan tutkimuksen asema ja sijoitus uudessa hallinnossa.

Ympäristönsuojelun johtavia periaatteita on tietoisuus: luonnonvaroja hyödynnettäessä on oltava tietoinen kaikista niistä haitoista, joita toiminnasta voi seurata. Tässä tiedostamisessa julkiset tutkimusyksiköt ovat keskeisessä asemassa.

Nyt esillä olevien kolmen tutkimuslaitoksen alueverkostot ovat myös tulevaisuudessa tärkeä osa ympäristöntutkimuksessa ja –seurannassa. Alueverkoston 55 laitoksesta voidaan osa siirtää pysyvästi alueelliseen ympäristöyksikköön ja taata muille riittävät tilaustutkimuksen edellytykset.

Tällä on vaikutusta myös keskushallinnon uudelleen järjestämiseen. Ympäristöministeriöstä tulee muodostaa kestävää kehitystä valvova ministeriö ja siirtää sen mukaisesti sille vieraat asuminen ja rakentaminen sosiaaliasioiden yhteyteen sekä vastaavasti liittää ympäristöhallintoon luonnonvarojen suojelua, hoitoa ja ekologista käyttöä koskevat asiat.

Hyvä asia saatetaan pilata poliittisella väittelyllä aluepolitiikasta. Näin on käymässä myös luonnonvarakeskuksen suhteen.

Innostusta keskukseen on laajalti, mutta valitettavasti vain sen sijoituksen suhteen. Sen sijaan keskustelun tulisi koskea keskuksen tarvetta ja tulevia tehtäviä. Nämä antaisivat avaimet keskuksen sijoituspaikan valinnalle.

Heti ensimmäisten kaavailujen tultua julkisuuteen heräsi jopa kiivasluonteinen väittely keskuksen sijoituspaikkakunnasta. Kaikkiaan kahdeksan alueen poliitikot olivat asialla.

Erityisesti Oulun ja Joensuun puolesta puhuttiin auliisti, etenkin kun ministeri Jari Koskinen näytti tukevan Helsingin Viikkiä.

Väittely oli yllättävää, koska kysymys on vain keskuksen hallinnollisen johdon, parinkymmenen henkilön sijoituksesta. Näistäkin suuri osa on jo Helsingin seudulla.

Ehkä intoa riittää ehdotettuun toiseen vaiheeseen, jossa ratkaistaisiin alueellisten laitosten asema ja tehtävät. Onhan silloin kysymys noin 1 800 henkilöstä noin 60 paikkakunnalla. Tämä vaihe on tärkeä. Riittäähän luontoympäristöä koko maahan ja ongelmat ovat usein aluekohtaisia.

Maa- ja metsätalousministeriön alaisten tutkimuslaitosten merkitys Suomen tulevaisuudelle on suuri. Ympäristön tilan nopeat muutokset sekä tarve uuteen tietoon ja sen sovelluksiin on lisääntynyt.

Hanke perustaa luonnonvarakeskus koordinoimaan alan tutkimustyötä on kannatettava, mutta sen merkitys edellyttää nykyistä laajempaa harkintaa. Tässä työssä tulisi ottaa mukaan koko ympäristönsuojelun keskushallinnon kehittämistarve.

OLLI PAASIVIRTA

Ympäristönsuojeluneuvos

Avaa artikkelin PDF