Tytti Tuppurainen Ylellä: Eemeli Peltosen kuolema liittyi hänen sairauteensa ja sen mukana tulleisiin kärsimyksiin
Eemeli Peltonen oli ensimmäisen kauden kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä.
SDP:n Tytti Tuppuraisen mukaan Eemeli Peltosen kuolema liittyi tämän sairauteen ja sen mukana tulleisiin kärsimyksiin. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kertoi puolueen kansanedustajan Eemeli Peltosen kuolemaan liittyvistä syistä Ylen aamussa keskiviikkona.
Peltonen kuoli tiistaina Eduskuntatalossa.
”Se, mitä nyt ymmärrämme, niin Eemeli Peltosen poismeno ei liittynyt hänen ihmissuhteisiinsa eikä se liittynyt hänen työhönsä kansanedustajana”, Tuppurainen sanoi.
Hän lisäsi, että Peltonen rakasti työtään eduskunnassa ja se oli hänen unelmiensa täyttymys.
”Se, että hän päätti lähteä keskuudestamme nimenomaan eduskunnassa, liittyi sitten kuitenkin enemmän hänen sairauteensa ja sen mukana tulleisiin kärsimyksiin, joista hän ei nähnyt muuta poispääsyä kuin siirtymisen ikuiseen lepoon.”
Tuppurainen kuvaili Peltosta hyvin erityiseksi ihmiseksi.
”Kaikki, jotka olivat hänen kanssaan tekemisissä eduskunnassa, tunsivat hänet nuoresta iästään huolimatta vakaana ja arvokkaana valtiomiehenä. Hän oli tavallaan vanhana syntynyt, vanha ja viisas jo nuorena. Ja nyt hän lähti aivan liian varhain.”
Peltonen oli ensimmäisen kauden kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä.
Peltonen kertoi kesäkuun lopulla terveyshuolistaan Facebook-julkaisussaan. Hän kertoi saaneensa toukokuussa hoitoa äkillisesti ilmenneisiin munuaisvaivoihin. Myöhemmin oli käynyt ilmi, että hän oli saanut hoitojaksolta sairaalabakteerin. Peltonen kirjoitti tuolloin olevansa kesän sairauslomalla ja keskittyvänsä sairaudesta toipumiseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








