Lottovoitto tarjolla kaupallisille televisioyhtiöille
Päätös loton kieltämisestä Ylen kanavilla tehtiin yhteistyössä Ylen kanssa. Yleä ei kiinnostanut muokata lottoarvontaa vähemmän kaupalliseksi. Loton tuoma arvovalta kiinnostaa kaupallisia kanavia.Viestintävirasto valmisteli lottoarvonnan kieltämistä Ylellä yhteistyössä Ylen kanssa. Yhtiöltä myös pyydettiin lausuntoa päätösluonnoksesta. Yle ei ryhtynyt lottoarvontaa puolustamaan.
”Heiltä kysyttiin konkreettisia ehdotuksia, eikä niitä tullut. He tyytyivät päätökseen, totesivat vain, että esitetyt faktat olivat oikeita”, Viestintäviraston apulaisjohtaja Petri Makkonen sanoo.
Veikkauksen viestintäjohtaja Ilkka Juva arvioi, että räätälöity ratkaisu jatkaa Ylellä olisi voinut löytyäkin. Veikkauksen kantaa ei Viestintävirasto kuitenkaan kysynyt.
Lotto lisää kanavan luotettavuutta
Virasto puuttui asiaan nyt, koska Ylen mainonnan kiellon valvominen tuli sen tehtäväksi vuodenvaihteessa.
”Ratkaisu oli meidän puolelta yksinkertainen. Veikkaus rahoittaa lähetyksen toteutuksen ja saa vastineeksi näkyvyyttä Ylessä sekä yhtiönä että pelituotteilleen. Se on mainontaa, joka on yksiselitteisesti kielletty”, Makkonen sanoo.
Sekä MTV Media että Nelonen Media ilmoittivat heti olevansa kiinnostuneita loton näyttämisestä.
Veikkauksen Juva arvioi, että kaupallisia kanavia hyödyttää enemmän loton tuoma arvovalta kuin taloudellinen voitto.
”Kyllä loton ympärillä olevien ohjelmien arvo kasvaa, koska lottoa katsoo 700 000 ihmistä joka viikko. Osa heistä jää kanavalle.”
Silti suurempi arvo on instituutioksi nousseen loton uskottavuudella.
”Kaupalliset kanavat ovat olleet Ylen haastajia arvovallassa. Lotto herättää luottamusta, joka on eduksi heidän tuotemerkilleen”, Juva sanoo.
Veikkausta huolestuttaa, onko mahdollisella kaupallisella kanavalla tarjota yhtä hyvää aikaa tai ohjelmaympäristöä lotolle.
”Nykyinen paikka uutisten ja Urheiluruudun lähellä on loistava. Ympärillä on vakaata tiedonvälitystä, joka tukee luotettavuutta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

