Valtakunnansovittelija pyrkii tekemään Postin työriitaa koskevan sovintoesityksen tänään
Jos sopua ei synny, useiden ammattiliittojen tukitoimet alkavat tulevan viikonlopun tienoilla.Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn ja Palvelualojen työnantajien Paltan Postia koskevassa työriidassa pyritään antamaan tänään sovintoesitys, valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala sanoo. Postilakkoon johtaneeseen työriitaan haetaan ratkaisua valtakunnansovittelijan kanssa.
Pyrin siihen, että olisi sellainen tilanne, että pystyisin tekemään sovintoesityksen, Piekkala sanoo STT:lle.
Mutta voihan se olla, ettei siitä tule yhtään mitään, hän jatkaa.
Sovittelijan mukaan pöydällä on tänään ollut vaikeita kysymyksiä ja isoja kokonaisuuksia, joissa edistymistä on "vaikea arvioida".
Eilen osapuolet olivat koolla kello yhteentoista saakka illalla, mutta sovintoesitykseen saakka ei silti päästy. Piekkala ei uskalla arvioida, kuinka pitkäksi ilta venyy tänään.
Postilakko alkoi viikko sitten maanantaina. Kahden ensimmäisen viikon jälkeen eli 25. marraskuuta alkaen PAUn lakko laajenee koskemaan myös myymälä- ja toimihenkilötehtäviä. Silloin lakon piirissä olisi yhteensä noin 10 000 Postin työntekijää.
Postilakko jatkuu 8. joulukuuta asti, ellei sopua löydy ennen sitä.
Lue myös:
Näin lakko laajenee ammattiliittojen tukilakoilla, jos sopua ei synny
Myös SEL tukitoimiin perjantaina: Postin kuljetuksia ei käsitellä elintarvikeyrityksissä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

