Tutkimattakin pystytään hutkimaan
Seppo Kotilainen ihmettelee, miksi se ei riitä, että EU ja viljelijä sopivat kertaalleen, mitkä kunkin maatilan peltopinta-alat ovat. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistolukijalta
Lämpimät kiitokset Elsi Kataiselle (23.12) Maaseudun Tulevaisuudessa olleesta mielipidekirjoituksesta! Se oli täyttä asiaa ja osui sekä upposi ainakin minuun.
Elsillä, ja varmasti monella muullakin, tuntuu olevan jo hyvin tiedossa useita kaikista räikeimpiä ja kuormittavimpia epäkohtia, jotka pistävät – ja ovat koko Euroopan unionin ajan pistäneet – meidän viljelijöiden jaksamisen kovalle koetukselle.
Koska näin on, niin minusta on aivan turha ruveta enää mitään selvityksiä tekemään ja aikaa vieviä tutkimusprojekteja perustamaan.
Tutkimattakin pystytään tässä tapauksessa kyllä aivan hyvin hutkimaan eli korjaamaan pikavauhtia niitä stressaavimpia tekijöitä, jotka meidän viljelijöiden jaksamista kuormittavat.
Yksi kuormittavimpia tekijöitä on sen kuuluisan karvan halkaisemisen tarkkuudella tehtävät tarkastukset ja EU-direktiivien tulkitsemiset.
Jokainen viljelijä ymmärtää varmasti asialliset tarkastukset, mutta siitä asenteesta, että meitä viljelijöitä pidetään epäilyksenalaisina rikkureina ja melkeinpä rikollisina, joiden tekemisiä on pidettävä tarkasti silmällä, on kertakaikkiaan päästävä eroon.
Samoin on päästävä pikaisesti eroon myös, Elsi Kataisenkin mainitsemasta, vähänväliä tehtävästä peltopinta-alojen digitoimisesta.
Digitoinyi on täysin järjetöntä touhua, enkä ole ainakaan itse kyennyt sitä koskaan ymmärtämään.
Jos jossakin luuraa sellainen virkamies, joka pitää sitä järkevänä ja puolustettavana, niin toivon, että hän kertoo ja selittää sen meille muillekin.
Varsinkin tällaisena aikana, kun kaikkien pitäisi vain säästää ja säästää, ja kun Euroopan unioninkin talous on varsin heikoissa kantimissa, niin tuntuu sitä käsittämättömämmältä, että raha- ja voimavaroja tuhlataan tällaiseen pelleilyyn.
Miksi se ei riitä, että EU ja viljelijä sopivat kertaalleen, että mitkä kunkin maatilan peltopinta-alat ovat?
Eiväthän pinta-alat voi millään muuksi muuttua, jos viljelijä ei osta, myy, vaihda tai raivaa lisää peltoa. Väkisellähän ne ainakin tavallisella heinäntekojärjellä ajateltuna säilyvät samoina vaikka sata vuotta.
Sulaa hulluutta ja pelkästään meidän viljelijöiden tarkoituksellista kiusaamistahan se on, että ilmakuvataan samoja peltoja muutaman vuoden välein.
Eikö olisi kaikkien kannalta järkevintä, että sovitaan ensi keväänä yhdessä pinta-alojen suuruudet ja ruvetaan vasta sitten niitä uudelleen arssinoimaan, kun viljelijä ilmoittaa niissä muutoksia tapahtuneen.
Seppo Kotilainen
Iisalmi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
