Orpo huolissaan EU:n ja länsimaisien arvojen puolesta
Osa EU-maista kulkee kokoomuksen puheenjohtajan mukaan erittäin huolestuttavaan suuntaan. Sen sijaan Yhdysvaltain kehitys ei ole yhtä suuri huolenaihe.Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo on huolissaan länsimaisten arvojen tulevaisuudesta.
Orpo sanoi kokoomuksen puoluevaltuustossa, että asiat kuten ihmisoikeudet, demokratia, sananvapaus ja tasa-arvo eivät ole edes länsimaissa itsestään selviä, eivätkä edes EU:n sisällä.
Orpo totesi, että EU:ssa on jäsenmaita, jotka kulkevat tällä hetkellä erittäin huolestuttavaan suuntaan ja että EU-vastaiset populistiset liikkeet ovat nosteessa.
Orpo puuttui puheenvuorossaan myös muutaman viikon takaisiin Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ja Donald Trumpin nousuun maan presidentiksi. Kokoomusjohtaja rauhoitteli maan tulevasta kehityksestä huolestuneita.
"En kuitenkaan haluaisi olla erityisen huolestunut Yhdysvalloista. Kyse on vanhasta ja vahvasta demokratiasta, jolla on uskomaton kyky sopeutua muutoksiin."
Huolta ovat julkisuudessa herättäneet erityisesti Trumpin ulko-, ilmasto- ja kauppapolitiikka.
"En näe syytä suurempaan hätäilyyn Atlantin tällä puolen. Katsotaan rauhassa, miten vallanvaihto tapahtuu ja miten uuden presidentin kausi lähtee liikkeelle. On turha mennä asioiden edelle", Orpo painotti.
Orpon mukaan Euroopan on turha kauhistella sen enempää Yhdysvaltojen tai Turkin kuin kenenkään muidenkaan asioita, "jos oma pesämme ei ole kunnossa". Tällä hän viittasi juuri EU-maissa tapahtuneeseen kehitykseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

