KALAJUTTU Elämäni kala, osa 2
Luulin uistimen tarttuneen kaislikkoon, nykäisin vavasta ja aloin kelata. Uistin tuntui raskaalta. Mieleeni tuli, että siihen on tarttunut kaisloja, joita nyt kelasin rantaan päin. Tuttua hommaa poikavuosilta.
Kelasin rauhallisesti, ja sitten alkoi selvitä syy kelaamisen raskauteen. Jumalauta, siellä oli julmetun suuri kala, hauki! Riemu täytti mieleni, kun jatkoin kelaamista. Lopulta siimaa oli vapaana enää metrin verran; sain heilautettua saaliin komeassa kaaressa laiturille. Seisoin laiturilla, kädessäni virveli, jonka siimassa roikkui hauki. Sillä hetkellä pääni täytti yksi ainoa ajatus: Hyvä Jumala sentään, mitä minä olen tehnyt!
Kuvittelin itseni suupielestä roikkumassa kolmikoukkuisesta vieheestä ja ajattelin, mitä tuskaa sätkivän kalan täytyi tuntea.
Vedin hauen lähemmäksi aikomuksenani ottaa se käteeni ja irrottaa koukusta. Kalan limaisuus inhotti minua, muuta ei ollut varaa ruveta valittamaan. Hauki vasemmassa kädessäni laskin virvelin laiturille ja rupesin irrottamaan viehettä. Se ei ollutkaan niin helppoa kuin olin luullut.
Kolmikoukkuinen viehe, vaikka olikin vain yhdestä koukusta kiinni kalan leuassa, ei tuntunut irtoavan millään. Hauki vääntelehti ja kiemurteli, mikä riipi sydäntäni. Kalan liikehdintä edusti minulle tuskan ilmentämistä kehon kielellä. Vääntelin koukkua, ja toinenkin väkänen tarttui kalan leukaperiin. Voi helvetin helvetti, manasin mielessäni. Nyt oli enää yksi koukku irti ja kaksi kiinni kalan kiduksissa.
Kävelin rivakasti terassille hauen ja virvelin kanssa, minun oli saatava hansikas vasempaan käteeni saadakseni kunnon otteen liukkaasta kalasta.
Laskin kalan ja virvelin terassille, löysin saunan eteisestä työhanskat, vetäisin vasempaan käteeni hanskan ja ei muuta kuin uudelleen kalan kimppuun. Nyt alkoi jo olla kiire; hauen liikkeet olivat käyneet jo hitaammiksi.
Tartuin kiinni vieheeseen ja jollakin kummallisella tavalla kolmaskin koukku upposi hauen kiduksiin.
Voi jumalauta, nyt se kuolee, ajattelin ja huusin vaimoa apuun. Rouva ei unenpöpperöisenä reagoinut haluamallani nopeudella tilanteeseen. Laskin saaliin ja virvelin laiturille ja juoksin hakemaan saunasta ämpärin, täytin sen vedellä ja laskin hauen ämpäriin. Ajattelin etsiä jonkinlaiset pihdit koukkujen irrottamista varten, mutta luovuin siitäkin.
Olisinko minä itse halunnut, että suussani olevat koukut katkaistaan pihdeillä, ja niiden kärjet jäävät loppuiäkseni nieluuni?
Nostin hauen ämpäristä toivoni jo menettäneenä, pyörittelin viehettä syvällä kalan kiduksissa.
Ihme ja kumma: huomasin yhtä äkkiä seisovani viehe toisessa ja kala toisessa kädessäni. ” Se lähti irti”, huusin ja syöksyin juoksujalkaa laiturille. Asetuin kontalleni laiturille ja laskin hauen rauhallisesti veteen.
Hauki valui järven pohjaan ja makasi siellä selällään. Tuijotin haukea. Lähde uimaan, lähde uimaan, hoin mielessäni. Olin näkevinäni, että kalan pyrstö heilui vähän. Sitten yhtä äkkiä kala oli häipynyt!
Sen oli täytynyt lähteä uimaan, sillä mitään muutakaan selitystä kalan katoamiselle ei ollut. Kala oli siis elossa. Suuri onnentunne täytti minut, nousin ylös laiturilta ja huusin vaimolleni: ” Se selvisi! Se selvisi hengissä!”
En ole kalamies, enkä metsästäjä. Uistimeen tarttunut Pyhäjärven hauki muistutti minua taas kerran siitä.
JORMA STYNG
Oulu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
