HELLAN KULMALLA Veitsistään kokki tunnetaan
Ensimmäisen oman leikkuuveitsen ostin joskus parikymppisenä omaan opiskelijasoluun muutettuani. Sellaisen puukahvaisen yleisveitsen.
Vaimon mukana tuli toinen yleisveitsi. Vähän pienempi vain.
Niillä pärjättiin kymmenen vuotta. Leipäkoneen ilmestyminen talouteen pakotti ostamaan kunnolla hammastetun leipäveitsen. Koneen vuoassa kun saattoi syntyä ylikohonnut höttöklöntti, josta vanhalla veitsellä ei saanut alle viiden sentin siivua.
Seuraavat kymmenen vuotta elimme melko tyytyväisinä näiden kolmen veitsen kanssa. Vaimon ehdottamaa kokkiveitsen ostoa pidin hienosteluna. Lopulta kuitenkin myönnyin hankkimaan tällaisen ”tarpeettoman” kapistuksen.
Siinä alkoi tuntea itsensä lähes ammattilaiseksi. Kärki leikkuulaudalle, käsi vatkaamaan porkkanasta silppua. Kätevää, eikä edes rystysiä tarvinnut varoa.
Liian lyhythän se teräase oli. Ja heti kahvan jälkeen terässä oli suojaamaton 90 asteen kulma. Se meni sutjakasti läpi sormen, kun kaiveli pesuainevaahdosta tiskattavia aterimia.
Seuraavaksi piti hankkia isompi kokin työkalu. Se ei kuitenkaan ollut yhtä hyvin käteen sopiva. Lisäksi paljon vettä sisältävät ruoka-ainekset tarttuivat ikävästi terään.
Vaimo ei jaksanut kuunnella ainaista valitusta, vaan osti lahjaksi tarttumista vastaan pinnoitetun mallin. Aika hyvä, vaan ei täydellinen.
Eivätkä veitset pysy ikuisesti terävinä. Hiomallakaan niitä ei saa uudenveroisiksi.
Pitäisiköhän hankkia riittävän iso keraaminen skalpelli? Ei olisi ruuanlaitto enää veitsestä kiinni.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
