Nyt puhuu Leppä: En ollut tyytyväinen Tenhiälän yhteistyöhön
"Olen aina ollut tasa-arvon puolestapuhuja." Myös kansliapäällikkö ja keskustan naiset riensivät puolustamaan ministeriä.Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) toimitti lauantaina julkisuuteen tiedotteen, jossa perustelee maaliskuisia potkujaan erityisavustaja Satu-Marja Tenhiälälle.
Leppä korostaa, että ministerin erityisavustajan on nautittava ministerin ehdotonta luottamusta.
"Minulle on erityisen tärkeää, että pystyn tehtävässäni edistämään suomalaisten maataloutta, maaseudun elinvoimaa sekä luonnonvarojen kestävää käyttöä Suomen hyväksi ministerin tehtäväni kautta. Luottamusta tarvitaan silloin, kun ääntäni käytetään ministeriön lakivalmistelussa, eduskunnan kanssa toimiessa tai kun sidosryhmien kanssa käydään vuoropuhelua", Leppä sanoo ministeriön tiedotteessa.
"Erityisavustajan tehtävä edellyttää saumatonta yhteistyötä ministeriön asiantuntijoiden, eduskunnan sekä sidosryhmien kanssa. Näihin vaatimuksiin en Tenhiälän osalta ollut tyytyväinen. Satu-Marjan vahvuudeksi on kuitenkin todettava, että kansainvälinen metsäpolitiikka on hänen selkeä vahvuusalueensa."
Tenhiälä antoi ymmärtää, että yhteistyön toimimattomuus johtui hänen pätevyydestään ja ministerin sovinismista.
Leppä kiistää tämän, ja vakuuttaa pyrkineensä tukemaan erityisesti nuorten naisten menestymistä politiikan saralla.
"Olen aina ollut tasa-arvon puolestapuhuja. Olemme kaikki samanarvoisia riippumatta iästä, sukupuolesta, asuinpaikkakunnasta, ihonväristä tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Jo kotona minulle opetettiin, että kaikkia ihmisiä kohtaan on oltava tasa-arvoinen ja kohtelias. En hyväksy asiatonta käytöstä johtamassani ministeriössä ketään työyhteisön jäsentä kohtaan. Olen koko pitkän poliittisen urani pyrkinyt toimimaan sen mukaisesti."
MMM:n kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio otti MT:hen yhteyttä ja sanoi, ettei tunnista kuvatunlaista ja epätasa-arvoista Leppää lainkaan. Leppä nauttii Husu-Kallion mukaan henkilöstön arvostusta.
"Minulla on kanttia sanoa, sillä olen akateeminen nainen, jonka hän on juuri nimittänyt toiselle kaudelle virkaan. Jos minulla olisi sellainen fiilis, etteivät asiat olisi hyvin, en olisi hakenut jatkokaudelle."
Kansliapäällikkö huomauttaa, että yhteistyön avustajien pitää perustua sataprosenttiseen luottamukseen.
Myös monet keskustan naispoliitikot ja poliitikkojen avustajat riensivät puolustamaan Leppää pikaviestipalvelu Twitterissä, kertoo Iltalehti. Kansanedustaja Hanna Kososen mukaan Suomesta löytyy sovinisteja, mutta Leppä ei kuulu heihin, vaan on kohtelias herrasmies. Samaa mieltä olivat muun muassa ministerit Anu Vehviläinen ja Annika Saarikko, pääministeri Juha Sipilän erityisavustaja Riina Nevamäki sekä .kokoomuksen kansanedustaja Lenita Toivakka.
Lue myös: Lepän irtisanoma Tenhiälä palasi jo MTK:hon – "Meillä tarvitaan ja kunnioitetaan osaamista"
Iltalehden uutinen: Ex-avustaja haukkui ministerin sovinistiksi - Keskustan naiset ryntäsivät puolustamaan Jari Leppää: ”Fiksu, asiallinen ja ystävällinen kollega”
Juttua täydennetty klo 16.36 kansliapäällikkö Husu-Kallion kommenteilla.
Juttua täydennetty Iltalehden uutisella klo 13.52.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

