Reumaliitto tarjoaa pakkausmerkkiä
Reumaliitto lanseerasi kuusi vuotta sitten Helppo avata -merkin. Päivittäistavarakaupan tuotteille ja lääkkeille tarkoitettu merkki myönnetään Teknologian tutkimuskeskuksen (VTT) kehittämän testin perusteella.
Merkkiä ei tällä hetkellä löydy yhdestäkään elintarvikepakkauksesta. Ei vaikka monia elintarvikeyrityksiä osallistui Reumaliiton laajapohjaiseen hankkeeseen.
”Meillä ei ole ollut resursseja lähteä markkinoimaan merkkiä yksin”, Reumaliiton toimitusjohtaja Maria Ekroth harmittelee.
Nyt Ekroth on käynnistänyt neuvotteluja suurten elintarvikeyhtiöiden kanssa. Merkille halutaan uusi alku.
Helppo avata -merkki on Ekrothin mielestä yhtä luontevaa liittää pakkaukseen kuin vaikkapa Valion Hyla-merkki.
”Näin kaupassa voisi turvallisin mielin ostaa tuotteita. Ei tuotetta voi hankkia, jos pakkausta ei saa auki.”
Yksi este uudelle merkille on pakkauksen painatuspinta-alan ahtaus, Atrian pakkauskehityspäällikkö Janne Hautala toteaa. Pakollista tietoa on paljon, ja se pitää kertoa kahdella kielellä. Merkkejä joudutaan valikoimaan sen mukaan, mitä viestinnässä halutaan painottaa.
Reumaliitossa on arvioitu, että jopa 1,5 miljoonaa suomalaista kärsii käden huonosta toimintakyvystä. Reumaa sairastavia on yllättävän suuresta joukosta noin 100 000. Muita ryhmiä ovat vanhukset sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia tai lihastautia potevat henkilöt.
”Haasteita on pikkulapsista aikuisiin”, Ekroth painottaa. ”Hyvä pakkaus helpottaa kaikkien arkea.”
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
