Heikosta taloustilanteesta kärsinyt Terveystalo ostaa Silmäaseman yli puolella miljardilla
Terveystalo sanoo pyrkivänsä ostolla vauhdittamaan kasvuaan ja vahvistamaan asemaansa kasvavilla silmäterveyden markkinoilla.
Terveystalon toimitusjohtaja Ville Iho ja COR Group Oy:n, Coronarian ja Silmäaseman toimitusjohtaja Teppo Lindén tiedotustilaisuudessa maanantaina. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.Terveystalo ostaa optikkoketju Silmäaseman. Yritysoston kauppahinta ilman velkoja ja käteisvaroja on yli 570 miljoonaa euroa.
Terveystalo sanoo pyrkivänsä ostolla vauhdittamaan kasvuaan ja vahvistamaan asemaansa kasvavilla silmäterveyden markkinoilla.
”Silmäasema vahvistaa Terveystalon asemaa houkuttelevilla ja kasvavilla silmäterveyden markkinoilla, tuo merkittävää skaalaa vakaaseen yksityisasiakasliiketoimintaan ja monipuolistaa entisestään Terveystalon liikevaihdon jakaumaa”, Terveystalon toimitusjohtaja Ville Iho sanoo tiedotteessa.
Järjestelyn toteutuessa Silmäaseman tällä hetkellä omistavasta Coronariasta tulee Terveystalon suurin osakkeenomistaja. Coronaria tulee hallitsemaan noin 15:tä prosenttia Terveystalon ulkona olevista osakkeista ja äänioikeuksista.
Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden loppuun mennessä tai ensi vuoden alussa.
Terveystalo on kärsinyt viime aikoina heikosta markkinatilanteesta. Viime kuussa yhtiö sai päätökseen huhtikuussa käynnistyneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelujen seurauksena Terveystalo vähensi noin 85 tehtävää ja päätti lomauttaa lähes 400 ihmistä kahdeksi viikoksi.
Terveystalon oikaistu liikevoitto laski tammi–maaliskuussa 30 prosenttia 34 miljoonaan euroon, kun vuotta aiemmin se oli 48 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski yli 11 prosenttia 308 miljoonaan euroon 347 miljoonasta eurosta. Yhtiön tulokseen ovat vaikuttaneet erityisesti yritysten ja hyvinvointialueiden viimeaikaiset säästöt.
Terveystalolla työskentelee noin 14 400 ihmistä.
Silmäaseman liikevaihto oli viime vuonna 267 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto 37 miljoonaa euroa.
Terveystalon ja Silmäaseman yhdistyessä niiden vuotuisen liikevaihdon arvioidaan viime vuoden tilikauden perusteella olevan noin 1,55 miljardia euroa ja oikaistun liikevoiton noin 193 miljoonaa euroa.
Silmätautien ja optisen vähittäiskaupan markkinoiden odotetaan tulevaisuudessa kasvavan Pohjoismaissa. Vuonna 2024 ne olivat arviolta yhteensä noin neljä miljardia euroa, josta optisen vähittäiskaupan osuus oli noin kaksi miljardia euroa ja silmäterveyden lähes kaksi miljardia euroa.
Vuoteen 2029 mennessä markkinoiden arvioidaan kasvavan noin viiteen miljardiin euroon. Kasvua tukevat muun muassa väestön ikääntyminen, tiettyjen silmäsairauksien yleistyminen sekä terveydenhuollon yksityistyminen.
Terveystalon toimitusjohtaja Iho kertoi maanantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että Silmäasemalla on erittäin syvää osaamista erityisesti silmäterveyden hoidossa, joka on kasvava terveydenhoidon ala tulevaisuudessa.
Coronarian ja Silmäaseman toimitusjohtaja Teppo Lindénin mukaan Silmäasemalla työskentelee noin 350 silmälääkäriä, mikä on noin puolet kaikista Suomen silmälääkäreistä.
Lindénin mukaan varsinainen yrityskauppa hierottiin lopulta hyvin nopeasti, vaikka asia oli noussut keskusteluissa Ihon kanssa esille jo pidemmän aikaa.
”Olemme muutaman kerran Villen kanssa lounaalla pallotelleet tätä mahdollisuutta vuosien varrella ja olen sitä muidenkin kanssa pallotellut. Tänä keväänä Ville sitten soitti ja kysyi, pitäisikö tätä oikeasti alkaa miettiä”, Lindén kertoi tiedotustilaisuudessa.
Silmäasemalla on 155 myymälää Suomessa ja 10 myymälää Virossa. Lisäksi yhtiöllä on 20 yksityistä silmäsairaalaa sekä viisi yksikköä, joissa palvellaan julkista terveydenhuoltoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat