Pienpuun tuki on pettymysMTK:lle ja teollisuudelle
MTK ja Metsäteollisuus ry ovat pettyneitä Euroopan komission alustavasti hyväksymään malliin pienpuun energiatuesta.
Komissio vaatii, että tuki maksetaan haketta polttavalle voimalaitokselle. Komissio ei hyväksynyt eduskunnan vuonna 2010 hyväksymää lakia, jonka mukaan pienpuun energiatukea olisi maksettu metsäpäähän metsänomistajalle tai puunkorjaajalle.
MTK:n metsäjohtajan Juha Hakkaraisen mukaan komission malli ei vastaa niitä tavoitteita, joita lähdettiin hakemaan.
”Se on byrokraattinen, hankala ja monimutkainen. Todennäköistä on, että sillä ei saavuteta niitä tavoitteita, joita järjestelmälle on asetettu”, Hakkarainen sanoo.
Jos muunlaista ei ole mahdollista saada, niin Hakkaraisen mukaan komission malli on silti ”parempi kuin ei mitään”.
Metsäteollisuus ry:n metsäasioiden päällikön Jouni Väkevän mukaan nyt esitetty tuki aiheuttaa pahimmillaan lisää byrokratiaa ja kustannuksia.
”Meidän ehdotuksemme on, että selvitettäisiin vielä, onko tuki mahdollista kohdentaa ketjun alkupäähän.”
Energiateollisuus ry ja Koneyrittäjien liitto sen sijaan suhtautuvat ehdotukseen myönteisemmin.
Koneyrittäjien liiton varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola arvioi, että esillä olleesta luonnoksesta pystytään vielä hiomaan toimiva.
Sivu 6
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
