Kansalaisten punkkihavainnot paljastivat: Lähes kolmasosa puutiaisista kantaa ainakin yhtä taudinaiheuttajaa
Kaksi prosenttia punkeista kantaa useampaa kuin yhtä taudinaiheuttajaa.Kansalaisten avulla kerätty Turun yliopiston punkkipankki on paljastanut uutta tietoa sekä tavallisen puutiaisen että taigapunkin kantamista taudinaiheuttajista. Nyt on selvinnyt, että noin kolmasosa puutiaisista kantaa ainakin yhtä taudinaiheuttajaa. Kaksi prosenttia punkeista kantaa useampaa kuin yhtä taudinaiheuttajaa.
Taudinaiheuttajien tiheydessä on hieman eroa eri punkkilajien välillä. Tavallisista puutiaisista nimittäin 30 prosenttia kantaa taudinaiheuttajaa ja taigapunkeilla tämä osuus on 24 prosenttia. Tavalliset puutiaiset kantavat lisäksi useampaa eri taudinaiheuttajaa tyypillisemmin kuin taigapunkit.
Tutkijoiden havaitsemista taudinaiheuttajista yleisin oli borrelioosia aiheuttava Borrelia burgdorferi -bakteeri, jota löytyi 17 prosentista puutiaisista.
Tuore tutkimus osoittaa, että taudinaiheuttajia kantavia puutiaisia esiintyy eniten Suomen etelärannikolla, jossa esiintyy vain tavallista puutiaista (Ixodes ricinus). Lähes yhtä paljon taudinaiheuttajapuutiaisia esiintyy myös Keski-Suomessa, jossa esiintyy molempia puutiaislajeja, sekä Pohjois-Suomessa, jossa valtalajina on taigapunkki (I. persulcatus).
"Kun tarkastelimme kantajuutta lajin sisällä, havaitsimme, että korkeimmat kantajuudet löytyivät itse asiassa alueilta, joissa esiintyy vain toista lajia, eli joko Etelä- tai Pohjois-Suomesta. Kummankin puutiaislajin osalta kantajuus oli pienempi alueella, jossa lajit elävät rinnakkain, eli käytännössä Keski-Suomessa ja Pohjanmaan rannikolla", tohtorikoulutettava Maija Laaksonen Turun yliopistosta sanoo tiedotteessa.
Kansanterveydellisesti merkittävimmät puutiaisperäiset sairaudet Suomessa ovat Lymen borrelioosi ja puutiaisaivotulehdus.
Turun yliopiston tutkijoiden tutkimusartikkeliin pääset tutustumaan tästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

