MitäTapani-myrskystäopittiin?
PÄIVÄN KYSYMYS
Tapani-myrskyn tuhojen takia sähköyhtiöt joutuivat viime vuoden aikana maksamaan korvauksia asiakkaille ja korjauskuluja kymmeniä miljoonia euroja.
Mitä Tapani-myrskystä opittiin, Köyliön-Säkylän Sähkön toimitusjohtaja Olli-Pekka Marttila?
Olemme muun muassa kartoittaneet kaikki alueen kotieläintilat. Tiedämme nyt, mitä eläimiä ja kuinka paljon missäkin on eli mikä on kiireellisyysjärjestys, jos tulee sähkökatkoksia.
Päivitimme myös kaikkien metsäkoneurakoitsijoiden yhteystiedot, jotta saamme tarvittaessa nopeasti apua puiden raivaamiseen.
Yhtiömme 600 kilometrin sähköjohtoverkostosta vain 20 prosenttia on metsässä. Vierimetsien hoitoa on suunniteltu metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Tämän talven aikana kaikki on hoidossa.
Lisäksi sähköntoimitusvarmuutta parannettiin asentamalla kaksi maastokatkaisijaa. Ne rajaavat automaattisesti vikapaikkaa pienemmäksi.
Aiotteko kaapeloida sähköjohtoja maan alle?
Maakaapelointiin investoidaan ensi vuonna 450 000 eurolla.
Nouseeko sähkön hinta?
Loppukuluttaja maksaa lopulta investoinnit. Joskus voisi ihan tehdä kyselytutkimuksen, onko kuluttaja todella valmis maksamaan huomattavasti enemmän sähköstään, jotta vältetään sähkökatkokset. Omalle kohdalle katkoksia tulee kuitenkin todella harvoin ja ne kestävät yleensä vain minuutteja.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
