Suomen sähkö roimasti Ruotsia kalliimpaa
Suomessa tukkusähkön hinta oli torstaina puoliltapäivin 58 euroa megawattitunnilta, kun Ruotsissa ja Norjassa hinta oli alle 8 euroa.
Suomeen virtaa sähköä Ruotsista kaapelit punaisina yli kahdentuhannen megawatin teholla, eikä enempää mahdu tulemaan.
Suomessa sähkön kulutus on heinäkuussa vähäistä, alle 9 000 megawattia. Vaikka ydinvoimalat ja vesivoimalat käyvät täydellä teholla, edullista sähköä ei tuoteta riittävästi.
Fingridin sähkömarkkina-
asiantuntija Mikko Heikkilä kertoo yhdeksi Suomen korkean aluehinnan syyksi sen, että sähköä ja lämpöä tuottavat energiayhtiöiden ja teollisuuden laitokset eivät ole kesällä toiminnassa, koska lämpöä ei tarvita.
Toinen syy on kantaverkon korjaus Ruotsissa, jonka vuoksi Pohjois-Ruotsista Suomeen tuleva yhteys on 300 megawattia tavallista pienempi.
Lisäksi Suomesta viedään Viroon sähköä jopa 900 megawatin teholla, koska Baltiassa hinta on vielä korkeampi kuin Suomessa.
Salkunhoitaja Antti Kouvo Enegiakolmiosta toteaa, että tuonti Venäjältä on vähäistä ja viikonloppuisin sähköä viedään sinne päin.
Hänen mukaansa suurimmat syyt suureen hintaeroon ovat oman tuotannon vähäisyys, siirtokapasiteettiin verrattuna suuri 300 megawatin siirron rajoitus Ruotsissa, muiden Pohjoismaiden erittäin matala hinta sekä Latvian ja Liettuan hinnat, jotka nostavat Suomen hintaa Viron siirtoyhteyden kautta.
Norjan ja Ruotsin tukkusähkö on tällä hetkellä poikkeuksellisen halpaa, koska lumet ovat sulaneet tavallista myöhempään ja vesivoimaa on tarjolla runsaasti. Vielä viime viikolla vesivoimavarastot olivat ajankohdan keskiarvoa pienemmät.
Kesällä Suomessa hinta on aiempinakin kesinä ollut muita Pohjoismaita kalliimpaa, mutta ero ei ole yhtä suuri.
Sähköä voitaisiin saada Suomessa melko nopeasti lauhdesähkölaitoksista, joissa esimerkiksi hiilellä tai turpeella tuotettaisiin pelkkää sähköä. Niitä ei kuitenkaan kannata käynnistää vain päivän kahdeksan tunnin ajaksi, jolloin sähkön hinta on korkealla, Kouvo toteaa.
Keskimäärin sähkö on ollut kesällä ja koko kevään ajan varsin halpaa Suomessa samoin kuin muualla Pohjolassa.
Kalliin sähkön kustannukset maksavat lopulta kaikki suomalaiset sähkönkuluttajat. Aluksi suurimmat kustannukset koituvat suoraan tukkusähköä ostaville teollisuuslaitoksille, joita ovat esimerkiksi Outokumpu, Atria, HK Scan ja Valio. Myös useat sähköyhtiöt maksavat kovaa hintaa.
Hyödyn keräävät tukkusähköä tuottavat yhtiöt, esimerkiksi Fortum.
Suomen suuria sähkönkäyttäjiä edustavan Elfin toimitusjohtaja Pasi Kuokkanen sanoo, että perussyy Suomen korkeaan hintaan on, että edullista sähköä tuotetaan liian vähän. Siksi tänne pitäisi rakentaa lisää ydinvoimaa, esimerkiksi Fennovoiman voimala on tarpeellinen. Samalla tuonti vähenisi.
Sen lisäksi siirtoyhteyksiä pitää parantaa.
Elfi laski viime vuonna, että suomalaisten hintalappu Ruotsia korkeammasta sähkön hinnasta oli tammi–elokuussa 240 miljoonaa euroa, mikä heikensi teollisuuden kilpailukykyä.
Tänä vuonna laskelmaa ei ole vielä tehty.
Jouko Kyytsönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
