Maratoonari juokseemyös matkoillaan
Neljäs marraskuuta juostavassa New York City Marathonissa on tänä vuonna mukana monen muun suomalaisen ohella myös Jan Lähde.
Ensimmäistä kertaa hän ei ole lähdössä 42,195 kilometrin matkaa taittamaan. Intohimoisena juoksun harrastajana tunnetulla toimitusjohtajalla on takanaan jo muutamia maratoneja.
”Liikunta on minulle erinomainen keino akkujen lataamiseen. Yllättävän paljon juoksulenkeillä tulee myös uusia ajatuksia ja ideoita.”
Paitsi vapaa-ajallaan, Lähde pyrkii mahdollisuuksien mukaan nipistämään myös työmatkoillaan aikaa rakkaalle harrastukselleen.
”Monesti herään matkoilla tuntia aikaisemmin ja lähden juoksulenkille. Tunnin lenkin jälkeen ajatuskin kulkee paljon paremmin.”
Lähde suosittelee juoksua kaikille työssään paljon matkustaville.
”Jos vain istuu päivät sisällä kokouksissa ja muun ajan lentokoneessa ja lentokentillä, ei siinä näe yhtään mitään. On ihan sama, käykö Tampereella vai Brysselissä. Juoksulenkillä näkee paikallisten ihmisten tavallista arkea.”
Matkustamista Lähteellä riittää, sillä hän on mukana useissa eurooppalaisissa kananmuna-alan edunvalvontajärjestöissä.
Sekä pakkaamoita, välittäjiä että jatkojalostajia edustavan EUWEP:n lisäksi hän toimii tämän ja ensi vuoden puheenjohtajana eurooppalaisessa kananmunien pakkaamoyhdistyksessä, EEPTA:ssa.
Jo kaksi edellistä vuotta hän toimi yhdistyksen varapuheenjohtajana.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
