Fennovoima torjuu tiedon rakentamisluvan viivästymisestä
Säteilyturvakeskus on tilannut turvallisuusselvityksen Fennovoimasta.
Aiemmin on arvioitu, että lupahakemus tulisi valtioneuvoston päätettäväksi aikaisintaan 2018. Kuva: Lehtikuva / Timo HeikkalaFennovoima odottaa edelleen saavansa rakentamisluvan ydinvoimalalleen alkuperäisen aikataulun mukaan ensi vuonna. Yhtiö torjuu tviitissään Lännen Median aamuisen uutisen, jonka mukaan luvan myöntäminen siirtyisi vuoteen 2019.
Lännen Median mukaan Teknologian tutkimuskeskus VTT tekee asiantuntija-arvion ja selvityksen Fennovoiman turvallisuuskulttuurista. Kevään aikana valmistuvan selvityksen on tilannut Säteilyturvakeskus (Stuk).
Lännen Median mukaan Fennovoima toimittaa lupa-aineistoja Stukille turvallisuusarviointia ja tarkastusta varten vielä ensi vuonnakin. Tästä johtuen rakentamisluvan myöntäminen voisi tapahtua aikaisintaan 2019. Aiemmin arvioitiin, että hakemus tulisi valtioneuvoston päätettäväksi aikaisintaan 2018.
Selvitykset liittyvät Fennovoiman turvallisuuskulttuuriin, jonka puutteet nousivat esille Stukin väliraportissa viime vuonna.
Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan Fennovoima on parantanut toimintaansa palkkaamalla uutta työvoimaa ja kirimällä aikatauluja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
