PERJANTAIVIERAS Jumalan siunaus
Presidentti Sauli Niinistö toivotti uudenvuoden puheensa lopuksi kuulijoille ja katsojille ”Jumalan siunausta”. Vaikka asiasta on jo yksi keskustelukierros käyty, jatkan aiheesta. Tätä toivotusta koskeva symbolinen kysymys on nimittäin äärettömän tärkeä.
Tiedän, että monet kuulijat pitivät toivotusta hyvänä tapana ja osoituksena siitä, että presidentti on kunnon mies. Toiset ovat huomauttaneet, että kyse on amerikkalaisesta tavasta, jota vasta Martti Ahtisaari alkoi Suomessa käyttää. Mauno Koivisto ei muistini mukaan tällaista toivottanut, vaikka hänellä selvästi on omakohtainen uskonnollinen vakaumus.
Kuka voi toivottaa virastaan käsin jumalan siunausta? Millä tavalla presidentin pitäisi suhtautua uskonnollisiin kysymyksiin? Toivottaako siunausta Jumala, presidentti vai hänen esikuntansa?
Luterilaisissa maissa on sitten Lutherin päivien pitäydytty kahden regimentin opissa: eli maallisia ja hengellisiä asioita ei sotketa toisiinsa, vaan kumpikin elämänalue vaikuttaa maailmassa itsenäisesti. Eli kahden tuhannen vuoden takaisin sanoin: annetaan Jumalalle mikä Jumalan on ja keisarille se mikä keisarin on.
Tähän kantaan Luther tuli kahdesta syystä. Katolisen kirkon historia oli 1500-luvulle asti pidäkkeetöntä paavillista vallankäyttöä ja sotkeutumista maallisiin asioihin. Tämä kirkkoruhtinas-mentaliteetti oli kirkon tehtävien kannalta harhautumista.
Luther taas joutui uskonpuhdistuksen etenemisen varmistamiseksi tekemään kahden regimentin opista johdetun kompromissin valtionpäämiesten kanssa. Tämän kompromissin voi muotoilla vaikka niin, että protestantit eivät sotkeudu kuninkaiden asioihin, kunhan saavat vapaasti tunnustaa uskontoaan. Tämä oli valtaa pitävienkin kannalta hyvä ratkaisu.
USA on uutena valtiona pienten, vainottujen, puritaanisten uskonnollisten ryhmien perustama valtio, joka symboleissaan julistaa: ”In God we trust.” Kansalaisoikeudet ja valtion rakenne on johdettu sekä luonnonoikeuksista että kristillisestä sanasta. Presidentti on siellä edesvastuussa perustuslaille ja koko eettisen koodeksin lähteille.
Suomen historia on erilainen. Se yhteiskuntasopimus, johon valtio perustuu, on tuhannen vuoden historiallisen kehityksen tulosta. Filosofinen pohja on eurooppalaisen ajattelun osa: se osa, jossa jokaisella kansakunnalla on jokin historiallinen tehtävä, jonka takia se on oikeutettu itsenäisyyteen.
Tämä eurooppalainen kansallisuusajatushan toteutuu yhä, viimeksi entisen Jugoslavian alueella. Suomen valtion perustuslaillisessa ytimessä ei ole ajatusta siitä, että Suomi olisi erityisesti valittu kansakunta. Uskonnon vapaus on alusta lähtien ollut osa tasavallan ideologiaa.
Ei ole kysytty uskotko tai mihin uskot. Vaan olemme yhdessä taanneet toisillemme vapauden uskoa, epäillä, olla uskomatta tai tunnustautua johonkin muuhun uskoon.
Presidentin virkatehtävänä on pitää yllä kahden regimentin oppia, ei sotkea sitä. Presidentti ei ole siunauksen välittäjä. Ei varsinkaan sellainen, jonka uskonnollisesta ajattelusta emme mitään tiedä. ”Jumalan siunausta” voi mielestäni toivottaa vain pappisvihkimyksen saanut, koska hän edustaa kätten päälle panemisen suurta ketjua eli sukkessiota.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
