Uutissuomalainen: Tietosuojavaltuutetulle ennätysmäärä ilmoituksia tietoturvaloukkauksista – eniten ilmoituksia sosiaali- ja terveysalalta
Ilmoitusten määrä on lisääntynyt Uutissuomalaisen mukaan joka vuosi sen jälkeen, kun EU:n yleistä tietosuoja-asetusta alettiin soveltamaan organisaatioille ja yrityksille
Ilmoitusten määrä on lisääntynyt Uutissuomalaisen mukaan joka vuosi sen jälkeen, kun EU:n yleistä tietosuoja-asetusta alettiin soveltamaan organisaatioille ja yrityksille. LEHTIKUVA . Kuva: Emmi KorhonenTietoturvaloukkauksista tehtiin vuonna 2023 ilmoituksia tietosuojavaltuutetulle aiempaa enemmän, kertoo Uutissuomalainen. Määrä kasvoi vuodesta 2022 yli 1 400 ilmoituksella. Yhteensä organisaatiot ilmoittivat viime vuonna tietosuojavaltuutetulle lähes 6 900 tietoturvaloukkauksesta.
Uutissuomalaisen haastatteleman apulaistietosuojavaltuutettu Heljä-Tuulia Pihamaan mukaan ilmoitusten määrään on vaikuttanut organisaatioiden lisääntynyt tietoisuus tietoturvaloukkauksien ilmoitusvelvollisuudesta. Ilmoitusvelvollisuus tuli voimaan kuusi vuotta sitten. Ilmoitusten määrä on kasvanut lisäksi erilaisten tietojärjestelmämurtojen yleistyttyä, Pihamaa kertoo Uutissuomalaiselle.
Ilmoitusten määrä on lisääntynyt Uutissuomalaisen mukaan joka vuosi sen jälkeen, kun EU:n yleistä tietosuoja-asetusta alettiin soveltamaan organisaatioille ja yrityksille.
Eniten ilmoituksia tietoturvaloukkauksista tulee tietosuojavaltuutetulle sosiaali- ja terveysalalta. Lisäksi finanssi- ja telealalta tehdään paljon ilmoituksia.
Inhimilliset virheet ovat Pihamaan mukaan suurin syy tietoturvaloukkauksiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






