Uuno on numero yksi
Verkkopaidassa viihtyvä pörrötukkainen suomalaisten suosikkihahmo on vihdoin saanut oman elämäkerran.
Kyse on tietenkin Uuno Turhapurosta, josta tehtiin kaikkiaan 19 elokuvaa vuosina 1973–2004.
Tommi Aition kirjoittama teos on luultavasti Suomen ensimmäinen kuvitteellinen elämäkerta. Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin luomasta hahmosta kertova tarina tuntuu kuitenkin hyvin todelta. Monet suomalaiset muuttivat Uunon tahdissa maalta kaupunkeihin, hankkivat kodinkoneita ja matkustivat etelään lomailemaan.
Aitio kuljettaa Uuno-elokuvien käsikirjoitusten mukaan menevää tarinaa sujuvasti. Pääosassa on Helsinkiin päätynyt maalaispoika, jonka isä oli kotiseudullaan tunnettu maanviljelysekspertti. Uuno löytää kuin löytääkin pääkaupungissa tulevan vaimonsa Elisabethin ja avioituu rikkaaseen sukuun.
Hän näkee suunnattomasti vaivaa vältellessään työntekoa, mutta on tästä huolimatta ehtinyt toimia yli sadassa ammatissa: konserttiviulistina, rautakauppiaana ja jopa tasavallan presidenttinä.
Uuno onnistuu myös kerta toisensa jälkeen päihittämään appiukkonsa vuoristoneuvos Tuuran, joka avoimesti inhoaa epäsiistiä vävyään.
Kirjaa lukiessa tulee väistämättä mieleen toinen arkipäivän sankari, Pekka Puupää, jossa on samaa maanläheistä viattomuutta kuin Uunossa.
Uuno-tutkijat ovat nähneet Uunossa keppostelijan, joka kykeni kiipeämään sosiaalisia portaita lähes pelkällä supliikillaan. Jotkut ovat taas julistaneet Turhapuron suomalaisen miehen peilikuvaksi.
Välillä kirjoittaja intoutuu ehkä liian akateemiseksi taustoittaessaan Uunojen historiallista viitekehystä.
Kuvaukset Suomen lähihistoriasta YYA-kaudesta 1990-luvun lamaan ovat toki kiinnostavia, mutta niihin kertomuksen punainen lanka myös välillä katkeaa.
Tommi Aitio väittää, että Uunot pelastivat suomalaisen elokuvan. 1970-luvulla vain ne vetivät satojatuhansia ihmisiä elokuvateattereihin ja työllistivät tarpeeksi alan ammattilaisia.
Teoksen loppuosassa kirjoittaja keskittyykin tarkemmin Uuno Turhapuro -elokuviin.
Uuno-harrastajien iloksi myös Turhapurojen roolihahmot käydään tarkasti henkilö henkilöltä läpi. Mukana on lisäksi kattava filmografia jokaisesta Uunosta näyttelijöineen ja tuotantokustannuksineen.
RIKU-MATTI AKKANEN
Tommi Aitio:
Uuno Turhapuro – Elämä.
200 sivua. WSOY.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
