Tänä vuonna satoi jättirakeita ennätyksellisen myöhään
Suurimmat havaitut rakeet olivat tällä raekaudella noin 6,5 senttimetrin kokoisia, ja ne mitattiin Tikkakoskella varhain aamulla 23. heinäkuuta.
Jättirakeesta puhutaan, kun sen halkaisija on vähintään viisi senttimetriä. Kuva: Jaakko MartikainenTämän kesä jää historiaan ainakin jättirakeiden osalta. Niitä ei ole Suomessa aikaisemmin havaittu elokuun lopussa eli yhtä myöhään kuin tänä vuonna, tiedottaa Ilmatieteen laitos. ”Tilastot ulottuvat 1800-luvun alkupuolelle", kertoo meteorologi Jari Tuovinen.
Tätä ennen myöhäisin ajankohta jättirakeille löytyy elokuulta 1968, jolloin Lappeenrannassa satoi pesäpallon kokoisia rakeita.
Heinäkuun jättirakeet olivat Ilmatieteen laitoksen mukaan harvinaisia myös siksi, että ne satoivat maahan aamuyöllä. Jättirakeita on satanut yöaikaan tai varhain aamulla tiettävästi vain kerran tällä vuosituhannella, Pohjanmaalla toukokuussa 2007.
Jättirakeita eli halkaisijaltaan vähintään viisisenttisiä rakeita satoi kahtena päivänä. Suurimmat olivat noin 6,5 senttimetrin kokoisia, ja ne mitattiin Tikkakoskella varhain aamulla 23. heinäkuuta. Elokuun lopun jättirakeet olivat halkaisijaltaan 5,5–6 senttimetrin kokoisia, ja niitä havaittiin valtatie 4:llä Orimattilan tienoilla sekä Itä-Helsingissä.
Suuria eli halkaisijaltaan vähintään kahden senttimetrin kokoisia rakeita havaittiin yhdeksänä päivänä toukokuun puolivälin ja lokakuun 16. päivän välillä.
Suomessa satoi tänä vuonna rakeita 33 päivänä. Jättirakeita sataa keskimäärin kahtena kesänä kolmesta.
Viileä alkukesä sekä kesän kuivuus osassa maata vähensivät raesateiden esiintymistä.
”Alkukesän ukkoset painottuivat Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle. Etelässä elokuun lopun ukkoset olivat paikoin kesän ainoat laatuaan", Tuovinen kertoo tiedotteessa. Kesän rajuimmat raekuurot koettiin Uudellamaalla ja Keski-Suomessa.
Kesän ensimmäiset kahden senttimetrin kokoiset rakeet havaittiin toukokuun 29. päivänä Pulkkilassa. Raekausi päättyi helteiden myötä, kun syyskuun alussa säätyyppi viileni selvästi ja sää oli koleaa. Syys–lokakuussa oli kolme raepäivää, joista viimeinen oli lokakuun 16. päivänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







