Yleisö pääsee mukaan vanhan kirkon kaivauksiin
Yleisö pääsee heinäkuussa osallistumaan Suomen vanhimman kirkonpaikan kaivauksiin Kaarinan Ravattulan Ristimäellä.
Osallistujille maksulliset yleisökaivaukset 21.–31. heinäkuuta järjestää Turun yliopiston arkeologian oppiaineen Ravattulan Ristimäki -tutkimushanke ja Suomen muinaistutkimuksen tuki ry.
Kunakin päivänä kaivaukselle pääsee 10 kiinnostunutta. Kaivauksia tehdään myös viikonloppuna 25.–26.7. Aikaisempaa kaivauskokemusta ei tarvita.
Osallistujien alaikäraja on 15 vuotta, vanhempien kanssa myös nuoremmat pääsevät mukaan.
Lisätietoja kaivauksista saa osoitteesta ravattula@smtt.fi, johon voi myös ilmoittautua 15. heinäkuuta mennessä.
Yleisökaivausvuorot täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Vuonna 2013 löydetyn Ravattulan Ristimäen kirkkorakennuksen käyttö on ajoitettu 1100-luvun toiselta puoliskolta 1200-luvun alkuun.
Kirkon kivijalan lisäksi paikalta on löydetty laaja kirkkomaa ja mäkeä kiertäneen aidan kiviperustusta sekä merkkejä näitä vanhemmasta kivikautisesta toiminnasta.
Yleisökaivausten jälkeen arkeologiset tutkimukset jatkuvat elokuussa tutkimuskaivauksina. Myös tuolloin etsitään hautoja, pyritään löytämään aidan portti sekä avataan alttarialue.
Maikki Kulmala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
