Jäänmurtajien talvi käyntiin: Kontio lähti tänään Perämerelle joulupäivänä lähteneen Otson seuraksi
Viime vuonna ensimmäinen jäänmurtaja lähti jäänmurtotehtäviin jo viikkoa tämänvuotista aiemmin, kaksi vuotta sitten aloitus oli jo heti itsenäisyyspäivän jälkeen.Jäänmurtaja Kontio lähti tänään puoliltapäivin kotisatamastaan Helsingin Katajanokalta Perämerelle jäänmurtotehtäviin. Kontio on Suomen jäänmurtajalaivastosta toinen tällä kaudella tehtäviin päässeistä aluksista.
Kontion tarkoituksena on olla perillä toiminta-alueellaan Oulun ja Raahen edustalla huomenna sunnuntaina.
Kontio tekee seuraa ensimmäisenä tehtäviinsä joulupäivänä lähteneelle sisaralukselleen Otsolle, joka on päässyt jo tositoimiin Perämerellä. Otson avustusalue käsittää Tornion, Kemin ja Oulun väylät.
”Perämeren pohjukkaan ja Oulun edustalle on alkanut vähitellen muodostua jääpeitettä. Tällä hetkellä jäätilanne on vielä helppo, mutta pakkasten kiristyessä jäätä muodostuu nopeasti lisää", kertoo Kontion päällikkö Timo Jeskanen jäänmurtajia operoivan Arctia Oy:n tiedotteessa.
"Talvesta saattaa joidenkin ennusteiden mukaan tulla keskimääräistä kylmempi. Tällaiset ennusteet sopivat jäänmurtajan päällikölle oikein hyvin”, Jeskanen tuumaa.
Tosin ennusteet eivät aina pidä, kuten ei tapahtunut viime vuonnakaan. Viime talven piti ennusteen mukaan olla melko leuto, mutta siitä tulikin kaikkea muuta.
"Arctian kaikki kahdeksan jäänmurtajaa olivat helmikuun viimeisenä päivänä merellä avustamassa aluksia. Katsotaan, millainen talvi nyt on edessä”, kommentoi jäänmurtaja Otson päällikkö Seppo Eva joulupäivänä aluksen tehdessä lähtöään Katajanokan jäänmurtajalaiturista.
Arctian mukaan jäänmurtajien lähtö ei onnistu vain virta-avainta kääntämällä. Murtajan lähtövalmisteluihin, koneiston ylösajoon ja aluksen miehitys vaatii varustamolta viikkojen työn.
Jäänmurtaja avustaa muuta meriliikennettä, joten sen on miehistöineen oltava lähtöpäivänä valmis hyvin erilaisiin tilanteisiin, yhtiö kertoo.
"Esimerkiksi viime maaliskuussa monitoimimurtaja Nordica avusti talvimerenkulun lisäksi yllättävässä meripelastustehtävässä Suursaaren länsipuolella Suomenlahdella."
Murtajat pitää myös varustella tehtäviinsä: Esimerkiksi Otsolla oli Perämerelle lähtiessään mukana yhteensä noin 25 000 litraa erilaisia voiteluöljyjä.
"Mahdollisimman itsenäisen toiminnan varmistamiseksi erilaisia varaosia ja tarvikkeita on aluksella arviolta yli 10 000 varastonimikettä. Käyttövettä on noin 170 000 litraa", yhtiön tiedotteessa luetellaan.
Viime talvena ensimmäinen jäänmurtaja lähti Perämerelle viikkoa tämänvuotista aiemmin, 18. joulukuuta. Vielä aiemmin työt alkoivat edellisvuonna, jolloin ensimmäinen murtaja suuntasi tehtäviinsä 8.12.
Toisaalta talvella 2015/2016 jäänmurtokausi käynnistyi vasta joulukuun 29. päivä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


