Leppä:Maataloustuet on maksettava ajallaan
Keskusta ei hyväksy, että ensi vuoden maataloustukia ei maksettaisi kokonaisuudessaan vuoden 2015 kuluessa.Keskusta vaatii, että maataloustuet maksetaan ajallaan myös ensi vuonna, eikä viljelijöille aiheuteta tarpeetonta hallintorasitusta, sanoo kansanedustaja, maa-ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.).
”Nyt alkaa paljastua Kokoomuksen hehkuttaman EU:n maatalousuudistuksen nurjat puolet. Tukia leikataan, hallintoa ja säädöksiä lisätään ja vielä aiotaan siirtää tukien maksatusaikatauluja.”
Maataloustukien viivästyminen ei saa Lepän mukaan aiheuttaa viljelijöille lisää maksuvalmiusongelmia.
”Maatalous on muutenkin suurissa kannattavuusongelmissa ja niitä ei pidä hallinnollisella jäykkyydellä lisätä. Hallinnon on toimittava elinkeinoa tukevalla ja kannustavalla tavalla, eikä lisätä maatalouden ongelmia.”
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/perustuki-maksetaan-ensi-vuonnakin-joulukuussa-1.72298
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
