Rikkidirektiivi eteniilman poliittista ohjausta
Virkamiehet neuvottelivat ilman poliittista ohjausta, kun Itämerellä liikennöivien laivojen polttoaineiden rikkipitoisuutta päätettiin laskea. Rikkidirektiivin talousvaikutuksia alettiin pohtia vasta sopimuksen jälkeen.
Sekä keväällä 2003 aloittaneen Anneli Jäätteenmäen (kesk.) että sitä seuranneen Matti Vanhasen (kesk.) hallituksen tavoitteena oli Itämeren julistaminen erityisen herkäksi merialueeksi. Se onnistuikin Venäjän vastustuksesta huolimatta.
Myös kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO alkoi pohtia laivojen rikkipäästöjen rajoittamista.
Silloinen ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.) oli mukana, kun EU määritteli asiaan kantansa.
”Kaikki olivat tuolloin Itämeren suojelun ja päästöjen rajoittamisen takana. Muistaisin, jos siinä olisi ollut jotain ristiriitoja”, Enestam kommentoi MT:lle.
Varsinaisesti asia kuului liikenneministeriölle. Valmistelun alkuvaiheessa liikenneministerinä toimi Susanna Huovinen (sd.).
”Silloin ei ollut vielä tarvetta laajemmalle keskustelulle ministeriössä, eikä näin ollen mitään poliittista ohjaustakaan”, Huovinen kertoo.
Huovista seurannut Anu Vehviläinen (kesk.) taas yllättyi vuoden 2008 syksyllä IMO:n valmiiksi neuvotellusta päätöksestä. Hallitus ei pitänyt hätäjarrutusta enää mahdollisena.
”Kansainväliseen merenkulkujärjestöön ei osattu kiinnittää huomiota. Neuvottelut etenivät virkamiestyönä, eikä niistä kulkenut tieto ylöspäin”, muistelee ministeriön liikenneosaston silloinen päällikkö Juhani Tervala.
”Rikkidirektiivi ja Itämeren pelastaminen olivat hyviä asioita, joita kaikki kannattivat. Kukaan ei miettinyt päätösten talousvaikutuksia”, Tervala summaa.
Sivu 6
Kaikki olivat tuolloin Itämeren suojelun ja päästöjen rajoittamisen takana. Muistaisin, jos siinä olisi ollut jotain
ristiriitoja.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
