Viljelijä hävisi tukiperintäkiistan - mutta on tyytyväinen
Heikki Peltolan mukaan KHO totesi Mavin ohjeistuksen alle sadan euron tukien takaisinperinnästä virheelliseksi.
Tukivalvonnoissa pinta-alat voivat muuttua ja lohkon ala vaihdella vuosittain. Kuva ei liity tapaukseen. Kuva: Markku VuorikariLapualainen viljelijä Heikki Peltola on käynyt oikeutta maataloustukien takaisinperinnästä reilut kaksi vuotta. Hän sanoo olevansa tyytyväinen ratkaisuun, vaikka on hävinnyt kiistan kaikissa oikeusasteissa, viimeksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
KHO antoi päätöksen torstaina. Se piti ennallaan hallinto-oikeuden aiemman päätöksen, jonka mukaan Peltolalta takaisin perittyjen pikkusummien osalta ei ole toimittu virheellisesti.
Peltolan mukaan päätöksessä KHO toteaa, että maaseutuvirasto on toiminut virheellisesti, kun se on ohjeistanut elykeskuksia ja kuntia alle sadan euron takaisinperinnöissä. Perinnästä voidaan luopua myös täydentävien ehtojen osalta.
Takaisinperinnästä päättävällä maaseutuviranomaisella on oikeus päättää peritäänkö alle sadan euron tuet takaisin vai ei.
Kiista liittyy vuoden 2013 maataloustukiin.
Lapuan maaseutuelinkeinoviranomainen päätti elokuussa 2014, että Peltolalta peritään takaisin vuoden 2013 luonnonhaittakorvausta 68 euroa, luonnonhaittakorvauksen kansallista lisäosaa 34 euroa, ympäristötukea 9,10 euroa, valkuais- ja öljykasvipalkkiota 18,41 euroa sekä pohjoista hehtaaritukea 16,22 euroa.
Takaisinperintä johtuu siitä, että valvonnassa peltolohkojen alat pienenivät.
Peltola valitti ensin elykeskukseen, sen jälkeen hallinto-oikeuteen ja lopuksi korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Maaseutuviranomaisen alkuperäinen takaisinperintäpäätös ei muuttunut.
Alle sadan euron takaisinperinnästä voidaan luopua EU-säädösten mukaan, jos perintäkulut ovat suuremmat kuin perittävä summa.
KHO:n mukaan Peltolan kohdalla kaikki takaisin perittävät summat mahtuivat tämän sisään. Maaseutuviranomainen oli kuitenkin katsonut, että liikaa maksetut summat peritään takaisin. Viranomainen käytti lain suomaa harkintavaltaa.
Peltolaa ei valitusten hylkääminen harmita, vaikka maksettavaksi jäi 175 euroa oikeudenkäyntimaksuja, ja lukematon määrä työtunteja.
Peltolan mukaan hän lähti valittamaan siksi, että vuoden 2013 tukia perittiin takaisin vuoden 2014 tukivalvonnan tulosten perusteella. Mittauksissa runsaan 10 lohkon ala pieneni aarilla tai kahdella.
Surkuhupaisaa on, että vuonna 2015 alat muuttuivat taas. Vuotta aiemmin pienemmiksi mitattuja lohkojen aloja vaihteeksi kasvatettiin, Peltola kertoo.
Peltola on ollut asiasta yhteydessä eduskunnan maaseutuvaliokuntaan. Siellä on kiirehditty oikean tulkinnan saamista takaisinperintäohjeisiin.
Peltolalla on menossa kaksi muuta valitusta tukivuodelta 2015.
Korjattu 7.20: Kiista koskee vuoden 2013 maataloustukia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
