Suurituloisimmista 10 000 suomalaisesta melkein 6 000 asuu Uudellamaalla, Kainuussa vain 36
Väestömääräänkin suhteutettuna Uudellamaalla on ylivertaisesti suurin edustus Suomen suurituloisimmista.
Suurituloisimmat suomalaiset ovat kasautuneet Uudellemaalle. Kuva on Helsingistä. Kuva: Patrik PelkonenVuoden 2016 verotietojen mukaan mitattuina suurituloisimmat 10 000 suomalaista jakautuvat kartalla hyvin epätasaisesti.
Lähes 60 prosenttia heistä eli 5952 asuu Uudellamaalla. Suuri määrä ei selity vain sillä, että Uusimaa on maakunnista väkirikkain.
Väestömääräänkin suhteutettuna Uusimaa painii rikkaimpien määrässä aivan omassa sarjassaan muihin maakuntiin verrattuna. 10 000 asukasta kohti Uudellamaalla oli viime vuonna 36 tulokärkeen kuuluvaa.
Väestöön suhteutettuna heitä oli vähiten Keski-Pohjanmaalla: Vain 4 suurituloista 10 000 asukasta kohti. Myös Kainuu jäi tällä mittarilla alle 5 suurituloiseen 10000 asukasta kohti. Tulokärkeen kuuluvia oli Keski-Pohjanmaalla 30 ja Kainuussa 36.
Väestöön suhteutettuna toiseksi eniten suurituloisimpiin suomalaisiin kuuluvia oli Ahvenanmaalla.
Jutun yhteydessä näkyvästä kartasta voit tarkastella koko maan osalta, kuinka suuri osuus 10 000 suurituloisimmasta asui kussakin maakunnassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
