Markkinavoima olemme me yhdessä
Markkinavaikuttamisen ohjelma korostaa MTK:n jäsenten yhteistyön voimaa.
Samalla tarvitaan kuitenkin yhteiskunnalta toimia, jotka mahdollistavat voimien yhdistämisen ja estävät isoja ostajia käyttämästä liiallista valtaa. Se tarkoittaa muun muassa kilpailulakia, tuottaja- ja toimialaorganisaatioita ja hankintojen kilpailutusta.
Markkinavaikuttamisen lähtökohta on oma usko tulevaisuuteen. Ohjelma kehottaa jäseniä mieltämään itsensä entistä selkeämmin yrittäjiksi. Markkinavaikuttaminen alkaa ylpeydestä omista tuotteista ja huolehtimisesta niiden laadusta.
Ohjelma lupaa MTK:n jäsenten sitoutuvan suomalaiseen ruokaan ja kotimaisten tuotteiden suosimiseen.
MTK viestii vihreiden elinkeinojen ja niiden tuotteiden eduista ja korostaa tuotantoketjun läpinäkyvyyttä ja alkuperämerkintöjä.
Valtuuskunnan keskustelussa Jari Laukkonen korosti alkuperämerkintää. ”Sen pitää kertoa maa ja jopa tila. Suomessa siihen pystytään.”
EU:n ulkopuolelta tuotaville tuotteille MTK ajaa samoja eettisen ja vastuullisen tuotannon vaatimuksia kuin EU:n omalla tuotannolla on.
Ohjelmaluonnoksen mukaan MTK vahvistaa kumppanuutta sellaisten jalostajien ja kauppiaiden kanssa, joille kotimainen raaka-aine tuo kilpailuetua. Siihen etsitään myös uusia kumppaneita.
Metsänomistajien markkinavoimaa parannetaan kehittämällä metsänhoitoyhdistysten toimintaa.
Osuustoiminta on jo olemassa oleva osa yhteistoimintaa. Jaakko Halkilahden esityksestä lisättiin lauseet, joissa korostetaan osuustoimintapohjaisen elintarviketeollisuuden ja biotalousyritysten vahvistamista ja säilyttämistä MTK:n jäsenten hallinnassa, ja niille toimintaedellytykset turvaavan lainsäädännön tarvetta.
MTK kehittää markkinoiden seurantaa ajantasaisen tiedon välittämiseksi jäsenille.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
