Vaasalaisparin kärhöt ja esikot siivittivät puutarhan voittoon
Vaasalaiset Marita Risku ja Lars-Ole Barkar saivat lauantaina Vuoden avoin puutarha –tunnustuspalkinnon. Heidän 3 000 neliön puutarhassaan kukoistaa noin 1 700 erilaista kasvia, joiden joukossa on peräti 150 kärhöä.Vuoden avoin puutarha -palkinto luovutettiin vaasalaisille Marita Riskulle ja Lars-Ole Barkarille tunnustuksena viime elokuussa järjestetyn avointen puutarhojen teemapäivän kokemusten pohjalta.
Sekä tunnustuspalkinto että teemapäivä ovat ensimmäiset laatuaan.
Puutahaliiton mukaan Riuskun ja Barkarin puutarha täytti kaikki tunnustuksen myöntämisperusteet.
Heidän puutarhansa tulvii elämyksiä. Omistajien rohkeus kokeilla erilaisia kasveja tarjoaa toisille harrastajille hyvän esimerkin ja paljon nähtävää. Kolmentuhannen neliömetrin laajuisen puutarhan rakentaminen aloitettiin vuonna 1998. Siellä kasvaa lähes parituhatta erilaista kasvia, joista suuren osan omistajat ovat lisänneet itse siemenestä.
Puutarha on toteutettu hyvällä maulla kiviseen metsärinteeseen. Luonnonolosuhteet on otettu huomioon esimerkiksi hyödyntämällä suuria kivilohkareita osana puutarhaa.
Riusku ja Barkar osallistuivat avointen puutarhojen tapahtuman toteuttamiseen aktiivisesti ja myönteisesti. He antoivat hyviä ideoita tapahtuman kehittämiselle, Puutarhaliittoo kiittää.
Tunnustuspalkinto myönnettiin Helsingissä Kevätpuutarhamessuilla.
Avoimet puutarhat tapahtuma järjestetään jälleen sunnuntaina 4. elokuuta. Silloin aukeavat puutarhojen portit vierailijoille ympäri Suomen. Tapahtuman järjestää Puutarhaliitto yhteistyössä Kotipuutarhalehden ja Svenska Trädgårdsförbundetin kanssa.
Marita Riskun ja Lars-Ole Barkarin puutarhan verkkosivut http://picasaweb.google.se
http//www.avoimetpuutarhat.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

