Yle: Venäjä-pakotteita kierretään itärajalla lastaamalla rekat rajan tuntumassa
Kuljetuksia eivät hoida enää venäläiset rekat, vaan rahti vaihtuu aivan rajan pinnassa EU-rekkoihin, Yle uutisoi.
EU:n asettamista pakotteista huolimatta tavaraa liikkuu Venäjältä Suomeen satojen rekkojen ylittäessä rajan päivittäin. Arkistokuva. Kuva: Jaana KankaanpääEU kielsi Venäjän ja Valko-Venäjän rekisterissä olevien rekkojen liikennöinnin unionin alueella jo 8. Huhtikuuta. Tämä ei ole kuitenkaan pysäyttänyt tavaraliikennettä itärajalla.
Rajan yli tuodaan kaikenlaista tavaraa, mikä ei ole vielä pakotteiden alla, Ylen haastattelema tulliylitarkastaja Jarkko Fagerström kertoo.
”Sieltä tuodaan esimerkiksi kiviainesta ja jonkin verran sanomalehtipaperia,” Sanoo Fagerström.
”Jos suomalaisessa rekan vetoautossa on venäläinen perävaunu, niin se tulkitaan suomalaiseksi yhdistelmäksi, ja sen kuljettaminen on ihan laillista rajan yli.”
Tästä johtuen tavara käydään lastaamassa uudelleen EU:ssa rekisteröityyn yhdistelmään Venäjän puolella rajaa.
EU-maan kilvissä oleva vetoauto voi myös käydä nappaamassa valmiiksi lastatun venäläisen perävaunun rajan toiselta puolelta ja tuoda sen Suomeen.
Venäjä ei ole vastannut samanlaisella kiellolla, joten eurooppalaiset rekat voivat edelleen liikennöidä Venäjällä. Ylen mukaan useimmiten rekat kuitenkin vain käväisevät itänaapurin puolella tuomassa tai hakemassa lastia.
Tullin tilastojen mukaan raskaan liikenteen rajanylitykset ovat tippuneet noin kolmannekseen pakotteita edeltäneistä määristä.
Kielto on osa EU:n pakotteita, joilla on vastattu Venäjän aloittamaan hyökkäyssotaan Ukrainassa.
Ylitysmäärissä nähtiin selvää nousua kiellon jälkeisinä viikkoina. Fagerström kertoo tämän johtuneen osittain pakotteiden siirtymäajoista. Esimerkiksi puun ja puutuotteita koskevien pakotteiden siirtymäaika loppui vasta 10. heinäkuuta.
”Ne tilaukset pyrittiin sieltä ajamaan loppuun siinä vaiheessa niin, että se aiheutti sen nousuruuhkan”, tulliylitarkastaja kertoi Ylelle.
Toistaiseksi rajan yli saa tuoda esimerkiksi turvetta. Tämän siirtymäaika loppuu 10.8.
Ylen mukaan turvetta on tuotu Suomeen erityisesti Niiralan rajanylityspaikan kautta Pohjois-Karjalassa.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
