Mavin ylijohtaja yllättyi hyllytyksestä – "Sain tiedon tiedotteesta"
Maaseutuvirastoon kaavailtava hankejohtaja raportoinee suoraan ministeriölle. Nykyisellä ylijohtajalla ei ole käsitystä hankejohtajan roolista.
Maaseutuviraston ylijohtaja Leena Tenhola sanoo, että ministeriön tuoreilla päätöksillä ei säädöksiä muuteta, eikä tilojen kannattavuutta paranneta. Kuva: Kari Salonen"Kysykää ministeriöstä," vastaa Maaseutuviraston ylijohtaja Leena Tenhola, kun Maaseudun Tulevaisuus kysyi ylijohtajan työnkuvan muuttumisesta. Tenholan mukaan hän jatkaa edelleen viraston ylijohtajana.
"Täällä on paljon tehtäviä. Jatkan tehtävässä virkakauteni loppuun saakka", hän kertoo Maaseudun Tulevaisuudessa. Ylijohtajan nykyinen virkamääräys päättyy 30.4.2017 eli ensi keväänä, mutta hänellä on pidettävänä vielä usean kuukauden lomat.
Tenhola sanoo, että hänellä ei ole tarkkaa käsitystä siitä, mikä oikein muuttuu.
"Sain parin tuntia sitten kansliapäälliköltä tiedon, että tiedote lähtee eteenpäin", hän kertoo.
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio kertoi asiasta ylijohtajalle. Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) oli perjantaina päivällä vielä paluumatkalla Japanista Suomeen.
Tenhola myöntää, että päätös oli hänelle yllätys.
"En tiennyt, mitä ministeri tulee päättämään. Hän on arvioinut tilanteen ja katsoo, että tässä tilanteessa pitää toimia näin."
Ministerin päätöksellä Mavi otetaan entistä vahvempaan ministeriön ohjaukseen, koska "tukien haku, valvonta ja tietojärjestelmät on saatava toimimaan". Ministeriö tiedotti asiasta perjantaina päivällä.
Ministeriö nimittää virastoon uuden hankejohtajan, joka raportoi suoraan ministeriölle. Hänen tehtävänä on varmistaa, että viljelijätukien maksatukset saadaan hoidettua ilmoitetussa aikataulussa.
Ylijohtaja Tenhola jatkaa ylijohtajana tämän vuoden loppuun saakka, mutta muissa kuin tukimaksatukseen liittyvissä tehtävissä.
Onko teidän hyllytetty nykyisestä tehtävästä?
"Siihen asti kun hankepäällikkö asetetaan, minun tehtäväni on varmistaa, että tuet maksetaan", hän toteaa.
"Minulle on täysin epäselvä, onko hankepäällikkö minun alaiseni vai ei", hän lisää.
Tukien maksatusaikatauluun ministeriön päätöksellä ei pitäisi olla vaikutusta.
"Meidän ensimmäinen tavoite on huolehtia tukien maksamisesta, koska tilojen taloudelle niillä on merkitystä."
Tenhola sanoo, että Mavia koskevat muutokset eivät vaikuta tilojen tilanteeseen.
"Näillä päätöksillä ei säädöksiä muuteta, eikä tilojen kannattavuutta paranneta", hän sanoo.
Tenhola kuuli vasta tänään, että ministeriö suunnittelee Maaseutuviraston yhdistämistä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan.
"En osaa arvioida, mitä tapahtuu. Päätös on hyvin linjassa hallituksen toimintojen kanssa."
"Yhdistämisestä syntyisi kustannuksia veronmaksajille. Niiltä tuskin vältyttäisiin."
Ylijohtaja tukee maanviljelijöiden mielenosoitusta.
"Viljelijät ovat oikeassa. Tilojen kannattavuus on heikentynyt ja se johtuu monista eri asioista."
Tenholan mielestä tiloja koskevaa byrokratiaa pitäisi purkaa entisestään. Myös maatalouteen kannattavuuteen pitäisi puuttua jotenkin.
"On kohtuutonta, että viljelijät menettävä tukia pienistä virheistä ilman että tapahtuu mitään isoja säädösrikkomuksia."
Lue myös
Mavin ylijohtaja Leena Tenhola hyllylle – virasto ministeriön holhoukseen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

