kirja Tavaratalon tuottoisa charmi
Pitkä ikä on liikeyritykselle lähes poikkeuksetta vahvuus, sanoo professori Markku Kuisma tuhdin Stockmann-historiikin johdannossa.
Yritykselle kertyy paitsi kokemusta ja taitoja, myös vaikeasti määriteltävää charmia, joka vahvistaa liiketoimintaa.
150-vuotias Stockmann on epäilemättä charmikkaasti vanhentunut daami. Vetovoima on sitä luokkaa, ettei tuoreissakaan tilinpäätöstiedoissa ole häpeämistä.
Yhtiöllä on ikää on lähes puoli vuosisataa enemmän kuin pääkaupunkiseudun osuuskauppaliikkeellä.
Myynnissä Stockmannia voi nykyään verrata alueosuuskauppa HOK-Elantoon. Kummankin liikevaihto pyörii reilun kahden miljardin euron tietämissä.
Helsingin Stockmann on pääkaupungin maamerkki ja sarjassaan Pohjoismaiden suurin. Stockan kellon alle tavattiin jo sukupolvia sitten sopia treffejä eikä tapa ole kadonnut mihinkään.
Suuria ja merkittäviä yrityksiä syntyi 1800-luvulla Suomeen ”tavoitteellisen maahanmuuttopolitiikan” oloissa. Raja oli auki ulkomaisille yrittäjille, joihin myös tavaratalon perustaja, saksalainen Heinrich Franz Georg Stockmann kuului.
Yli 500-sivuinen historiikki tarjoaa lukijalle jännittävän matkan tavarataivaaseen, jonka lonkerot ulottuvat nykyään kauas Helsingistä maaseudulle ja maailmalle.
Venäjällä toimii seitsemän tavarataloa, mutta jo kauan ennen niiden perustamista Stockmann saavutti huikean maineen vientipalvelunsa ansiosta.
Moskovan pikajunassa oli säännöllisesti Stockmannin vaunu, joka kiidätti diplomaateille ylellisyystavaroita ja elintarvikkeita.
Maaseudun väki on aina voinut seurata Stockmannin tarjontaa myyntiluetteloista. Yksi jos toinen piipahtaa kellon alta sisään sukulaisvierailulla.
Pieni pohjalaiskaupunki Pietarsaari sai yllättäen 1960-luvun lopulla oman tavaratalonsa, mutta väestöpohja ei lopulta riittänyt pitämään ylellistä kaupankäyntiä hengissä.
Pörssiyhtiön toiminta ulottuu maaseudulle konkreettisimmin Seppälän ja Lindexin myymälöissä sekä Hobby Hall -verkkokaupan kautta.
TARJA HALLA
Markku Kuisma, Anna Finnilä,
Teemu keskisarja,
Minna Sarantola-Weiss:
Hulluja päiviä, huikeita vuosia. Stockmann 1862-2012. 532 sivua.
Kustannusosakeyhtiö Siltala.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
