Kokoomus tyrmää kiinteistöveron laajentamisen maa- ja metsätalousmaihin: "Sekoittaisi puumarkkinat"
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ehdottaa, että verovapaus laajennettaisiin luonnonsuojelualueisiin.
Kalle Jokinen korostaa, että metsänomistajilla on oikeus päättää omaisuutensa myynnistä tai käytöstä metsälain mukaisesti. Kuvituskuva. Kuva: Johannes WiehnValmisteilla oleva kiinteistöveron uudistus on herättänyt keskustelua veropohjan laajentamisesta. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen painottaa kuitenkin, että kokoomus ei kannata veropohjan laajentamista maa- ja metsätalousmaahan.
”Kokoomuksen lähtökohta on, että suomalaisten metsänomistajien verotaakka ei nouse. Kiinteistöveron laajentaminen maa- ja metsätalousmaahan sekoittaisi puumarkkinat ja voisi jopa karkottaa tärkeät investoinnit suomalaiseen metsäteollisuuteen. Puun myynnistä maksetaan jo veroa”, Jokinen toteaa tiedotteessa.
Jokinen korostaa, että metsänomistajilla on oikeus päättää omaisuutensa myynnistä tai käytöstä metsälain mukaisesti. Hän ehdottaa, että seuraava hallitus lisäisi luonnonsuojelualueet verovapaiden kohteiden joukkoon.
”Kevään aikana on uutisoitu maanomistajille saapuneista yllätyslaskuista, jotka ovat johtuneet verohallinnon virheellisistä tiedoista. Tämän seurauksena maanomistajien kiinteistöverot ovat jossain tapauksissa lähes kymmenkertaistuneet perusteetta, vaikka alueet olisivat luonnonsuojelukäytössä. Maanomistajiamme tulisi pikemmin palkita luonnonsuojelualueiden perustamisesta näinä päivinä, kun huoli luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä on yhteinen”, eduskuntaryhmän puheenjohtaja linjaa.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
