Syyttäjä vaatii Voislav Tordenille elinkautista vankeutta – syytetään surmanneen haavoittuneita ukrainalaissotilaita vuonna 2014
Venäläistä Voislav Tordenia syytetään viidestä sotarikoksesta. Hän kiistää kaikki syytteet.Syyttäjä vaatii venäläiselle Voislav Tordenille elinkautista vankeusrangaistusta viidestä sotarikoksesta Ukrainassa syyskuussa 2014. Sotarikosoikeudenkäynti on alkanut tänään Helsingin käräjäoikeudessa.
Oikeudenkäynnissä on poikkeusjärjestelyt. Media ja yleisö eivät pääse varsinaiseen oikeussaliin, vaan seuraavat käsittelyä videoyhteydellä toisesta salista. Myöskään kuvaajia ei päästetty samaan saliin syytetyn kanssa.
Syyttäjän mukaan Torden toimi apulaispäällikkönä venäläisessä puolisotilaallisessa Rusitsh-sotilasryhmässä, joka taisteli Venäjän tukeman Luhanskin separatistialueen puolella Ukrainaa vastaan. Syytteissä on pääosin kyse tapahtumista Itä-Ukrainassa 5. syyskuuta 2014.
Syyttäjän mukaan Tordenin johtama Rusitsh-ryhmä huijasi tuolloin Ukrainan kolonnan pysähtymään tarkastuspisteellä pitämällä Ukrainan lippua esillä.
”Rusitshin sotilaat ovat tällöin välittömästi avanneet kiväärikaliiberisilla aseilla tulen kohti autoja ja niistä nousseita ukrainalaisia sotilaita surmaten ja haavoittaen heitä sekä ampuneet etummaisena olleeseen kuorma-autoon termobaarisen Shmel-raketin, jonka räjähdys on polttanut molemmat autot sekä surmannut ja haavoittanut räjähdykseen liittyvällä poltto- ja paineiskulla autoissa ja niiden lähellä olleita ukrainalaisia”, syytteessä sanotaan.
”Torden on osallistunut sääntöjen vastaiseen haavoittuneiden surmaamiseen.”
Syyttäjän mukaan Rusitshin jäsenet myös ampuivat kuoliaaksi ukrainalaissotilaita, jotka olivat jo haavoittuneet taistelukyvyttömiksi. Näin he tappoivat ainakin neljä ukrainalaista, syyttäjä sanoo.
”Torden on osallistunut sääntöjen vastaiseen haavoittuneiden surmaamiseen johtamalla omalta osaltaan sitä suorittaneiden, välittömän käskyvaltansa alaisten Rusitshin sotilaiden toimintaa paikan päällä sekä itse ampumalla taistelukyvyttömiksi haavoittuneita ukrainalaisia sotilaita.”
Syyttäjän mukaan Ukrainan kolonnassa oli kaikkiaan 26 sotilasta, joista Rusitsh-joukko surmasi syyttäjän mukaan 22.
Syyttäjän mukaan Torden oli myös sallinut Rusitsh-sotilaiden silpoa yhtä taistelukyvyttömäksi haavoittunutta ukrainalaissotilasta viiltämällä tämän poskeen Rusitshin symbolin.
Lisäksi Torden oli syyttäjän mukaan poseerannut halventavasti surmatun ukrainalaissotilaan ruumiin kanssa somessa ja netissä julkaistussa kuvassa. Torden oli myös ottanut vastaavia kuvia toisesta ruumiin edessä poseeranneesta Rusitsh-päälliköstä, syyttäjä sanoo.
”Vastaaja ei taistellut Venäjän puolella.” Heikki Lampela, asianajaja
Torden jäi kiinni Suomessa heinäkuussa 2023. Hän kiistää kaikki syytteet.
Tordenin puolustus katsoo, että tapahtumahetkellä Ukrainassa oli käynnissä sisällissota, johon Venäjällä ei ollut osaa.
”Vastaaja taisteli itsenäiseksi julistautuneen Luhanskin kansantasavallan puolella. Vastaaja ei taistellut Venäjän puolella. Kiistetään, että Venäjän valtio olisi millään tavalla osallistunut kyseiseen tuliylläkköön”, Tordenin asianajaja Heikki Lampela sanoi oikeudessa.
Puolustus kiistää myös syyttäjän käsityksen, että Torden olisi ollut tilanteessa Rusitshin apulaispäällikkö ja hänellä olisi ollut käskyvaltaa sen jäseniin.
”Rusitsh oli tuona päivänä ryhmänjohtajan johdossa, vastaaja ei tuossa tilanteessa ollut johdossa. Hän liikkui tv-toimittajan kanssa tehden propaganda-värväysvideota”, Lampela sanoi.
Puolustuksen mukaan väijytys ja tuliylläkkö ei edes ollut Rusitshin järjestämä, vaan sen järjesti ja toteutti toinen ryhmä, Zorja-niminen pataljoona, joka puolustuksen mukaan oli miehistövahvuudeltaan ja kalustoltaan merkittävästi Rusitshia vahvempi sotilasjoukko.
”Zorja-pataljoonan komentajalta oli kysytty lupa saapua tarkastuspisteelle tv-toimittajan kanssa, koska tarkastuspiste ei ollut Rusitshin. Tarkastuspisteellä Rusitsh-ryhmä oli miesvahvuudeltaan vähäinen koostuen vain kolmen hengen taisteluryhmästä ja vastaajan sekä paikallisen tv-toimittajan muodostamasta kuvausryhmästä”, puolustuksen kirjallisessa vastauksessa käräjäoikeudelle sanotaan.
Puolustuksen mukaan Tordenin pääasiallinen tehtävä Luhanskissa oli propaganda- ja värväysvideoiden tekeminen.
Puolustuksen mukaan tilanteessa ei myöskään kuollut niin montaa ukrainalaissotilasta, kuin mitä syyttäjä väittää. Puolustus sanoo, että kolonnan ajoneuvoissa oli yhteensä 12 ukrainalaissotilasta, joista 11 sai surmansa tuliylläkössä.
Puolustuksen mukaan syyttäjä on laskenut uhriluvun väärin, koska saman ukrainalaispataljoonan sotilaita osallistui myös muihin lähialueella tapahtuneisiin taisteluihin samoihin aikoihin.
”Näissä taisteluissa oli kuolleita ja heidän ruumiinsa on virheellisesti yhdistetty nyt syytteessä mainittuun tuliylläkköön”, vastauksessa väitetään.
Puolustus sanoo, että todistajina kuultujen ukrainalaissotilaiden kertoma tapahtumista on muuttunut merkittävästi siihen nähden, kun Ukrainan viranomaiset alun perin kuulivat heitä vuosina 2016–17. Tämän vuoksi puolustus katsoo, ettei esitutkintakertomuksia voida pitää uskottavina.
Puolustuksen mukaan Tordenin pääasiallinen tehtävä Luhanskissa oli propaganda- ja värväysvideoiden tekeminen ja humanitaarisen avun hankkiminen. Tämän työnsä vuoksi Torden katsoo joutuneensa Ukrainan poliittisen vainon kohteeksi.
”Ukrainan poliittinen johto sotilasyksiköineen katsoo Tordenin poliittiset mielipiteet rikollisiksi. Voislav Torden on poliittisen vainon kohteena, joka on omalta osaltaan vääristänyt Ukrainan todistajina asianomistajina kuultujen sotilaiden lausuntoja”, vastauksessa sanotaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




