Länsi-Savo: Iso riita tulossa norpan äänikarkotinkokeilusta
Luonnonsuojelijat epäilevät, että karkotinta olisi käytetty ilman lupaa. Tutkijoita moititaan yhteistyökyvyttömyydestä.Länsi-Savo kertoo, että lupahakemus äänikarkottimen koekäytöstä norppien karkottamiseen kalastajien rysiltä Saimaalla on Etelä-Savon ely-keskuksen käsittelyssä. Karkotin on harkinnassa, koska Saimaalla halutaan pyytää muikkua eikä muikku mene norpalta kaltereilla suojattuun rysään.
Lehti kertoo, että nyt epäillään karkotinta jo käytettäneen ilman lupaa. Siitä olisi myös maininta norppaturvallisia rysiä kehittävän hankkeen pöytäkirjassa. Vahvistusta asiaan on ollut vaikea saada, ja Etelä-Savon luonnonsuojelupiiri harkitsee asian valaisemiseksi tutkintapyynnön tekemistä poliisille.
Rysähankkeen projektipäällikkö Raisa Tiilikainen Metsähallituksesta perustelee pöytäkirjojen salaamista sillä, että ne sisältävät kalastajien elinkeinon harjoittamiseen liittyvää tietoa, jota ei ole syytä avokätisesti jakaa ulkopuolisille.
Länsi-Savon mukaan Ely-keskuksen johtava kalatalousasiantuntija Jorma Tiitinen sanoo, että hänen tietämänsä mukaan karkotinta on kokeiltu, mutta katsoo rikosilmoituksella uhkailun menevän jo liian pitkälle. Hän moittii varsinkin yliopiston tutkijoita yhteistyökyvyttömyydestä ja kaikilta muilta tulevien aloitteiden tyrmäämisestä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

