Vihdoin käänne: rakennustarvikekauppa kääntymässä kasvuun
Rakennus- ja sisustustarvikekauppa on kyntänyt neljä vuotta miinuksella.Puutavarakaupassa on vihdoin odotettavissa myönteistä virettä kotimaassa. Rakennus- ja sisustustarvikekaupan yhdistyksen mukaan alan myynti on kääntynyt kasvuun neljän miinukselle painuneen vuoden jälkeen.
Yhdistys ennustaa tälle vuodelle tuoteryhmittäin plussaa kahdesta neljään prosenttia.
"Myynnin vauhtia kasvattavat rakentamisen ja erityisesti asuinrakentamisen myönteiset kasvuennusteet. Rakentamisen ennustetaan kasvavan 3 prosenttia ja korjausrakentamisen 2,5 prosenttia", yhdistys tiedottaa.
Yhdistyksen kyselyn mukaan alan myymälöistä yli 80 prosenttia ennustaa myynnin säilyvän ennallaan tai kasvavan.
”Lämmin toukokuun alku on saanut kotipuutarhurit ja pihojen kunnostajat liikkeelle. Suomalaiset panostavatkin nyt terassilla ja parvekkeilla oleiluun”, sanoo Rasi ry:n toimitusjohtaja Harri Fagerlund.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

