Hälytystila jatkui Brysselissä
Brysselin keskustassa oli tiistaina tavallisten ihmisten sijaan ruuhkaa poliiseista ja sotilaista. Kaupat saattavat lopulta saada korvauksia menetetyistä tuloista. Benoit Tessier/Lehtikuva Kuva: Viestilehtien arkistoMetron pitäisi kulkea tänään keskiviikkona ja koulujen olla auki, mutta korkein hälytystaso Brysselissä jatkunee loppuviikon. Näin Belgian pääministeri Charles Michel sanoi maanantai-iltana. Tiistain aikana tilanne ei juuri viikonlopusta muuttunut: metro oli suljettu ja poliisi partioi kaduilla.
Maanantaina kaupunkilaisista moni jäi kotiin hoitamaan lapsia. Viranomaiset kehottivat tekemään töitä kotona, jos se on mahdollista.
”Suomalaisista moni on ollut huolissaan, mutta mitään pelkoa tai paniikkia ei ole ollut”, Benelux-maiden suomalaisen merimieskirkon johtaja Jarmo Karjalainen sanoo.
Kirkon työntekijöille voi puhua, jos kaipaa keskusteluapua.
”Olisin odottanut enemmänkin yhteydenottoja. Tilanne on rauhallinen, varsinkaan kun mitään ei ole sattunut. Mutta rukous on ollut merkittävämpi kuin pitkään aikaan.”
Viranomaisten kehotusten mukaan merimieskirkko oli kiinni viikonloppuna ja tiistaina. Niin oli myös moni kauppakeskus. Osa museoista avasi tiistaina ja euroalueen rakennuksilla työt jatkuivat.
Euroopan komissio oli toiminnassa normaalisti alkuviikon. Joitakin jäsenmaiden kokouksia peruttiin, mutta esimerkiksi valtiovarainministerit pitivät euroryhmän kokouksen normaalisti.
Euroopan parlamentti oli myös auki, mutta mepit matkustivat maanantaina täysistuntoon Strasbourgiin.Parlamentin työntekijöiden erikoisjuna pääsi Brysselistä Strasbourgiin ongelmitta. Karjalainen arvelee ihmisten odottavan tilanteen palaavan normaaliksi pian.
”Joulu tulee joka tapauksessa ja siihen halutaan valmistautua. Elämä jatkuu. Esimerkiksi meidän vapaaehtoiset ovat olleet yhtä aktiivisia kuin ennenkin.”
Jotkut Suomesta kirkon joulumyyjäisiin tulossa olleet vapaaehtoistyöntekijät sen sijaan ovat peruneet Belgian matkan.
Belgian viranomaiset pidättivät sunnuntai-illan ja maanantain ratsioissa 21 epäiltyä. Heistä 17 on päästetty vapaaksi.
Etsityintä, Pariisin iskuista epäiltyä, Salah Abdeslamia ei oltu tiistaina iltapäivällä saatu kiinni.
Ranskasta löytyi pommivyö ilman sytytintä, jonka epäiltiin kuuluneen Abdeslamille.
Pidätyksiä tehtiin ympäri kaupunkia, myös parempina pidetyillä alueilla.
Viranomaiset varoittivat kaupunkilaisia kertomasta poliisin toimista sosiaalisessa mediassa. Terroristit olisivat voineet hyötyä paikkatiedoista.
Brysseliläiset reagoivat lähettämällä Twitteriin kissakuvia. Kuumimmillaan kissakuvia jaettiin 1 300 minuutissa, kertoo Bart Van Bellen twiitti.
Kaupunkilaisten tiedonjanoa on yrittänyt sammuttaa myös sisäministeriö. Sen kriisipuhelinta ruuhkautti viikonloppuna yli 4 000 puhelua.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
