Tarvasjoki ja Lavia menettävät itsenäisyytensä
Hallitus on päättänyt, että varsinaissuomalainen Tarvasjoki yhdistetään Lietoon ja satakuntalainen Lavia Poriin. Jos kunnat eivät yhdisty vapaaehtoisesti, valtioneuvosto voi pakottaa ne yhteen.Hallitus on päättänyt kahdesta ensi vuoden alussa toteutettavasta kuntien pakkoliitoksesta.
Tarvasjoen kunta lakkaa ja yhdistyy Liedon kuntaan. Lavian kunta päätettiin yhdistää Poriin.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valtioneuvosto käyttää oikeuttaan yhdistää kriisikunta toiseen kuntaan vastoin jommankumman kunnan tahtoa. Tarvasjoki olisi yhdistymisen hyväksynyt, mutta Lieto on vastustaan. Lavian tapauksessa sekä Lavia että Pori vastustavat liitosta.
Pakkoliitos edellyttää, että muutos on välttämätön kunnan asukkaiden lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi.
Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkunen pitää päätöksiä juuri tällä perusteella välttämättöminä.
”Niin Laviassa kuin Tarvasjoellakin on takanaan jo vuosia jatkunut talouden kriisi, jota kunnat eivät ole kyenneet omin toimin oikaisemaan.
Lavian ja Tarvasjoen lisäksi myös itsenäisen Jalasjärven kunnan historia päättyy. Jalasjärveen valtion ei tarvinnut käyttää pakkoliitostyökalua, sillä kunta löysi itse itselleen Kurikasta liitoskumppanin.
Sekä Kurikan että Jalasjärven kunnanvaltuustot kannattivat yhdistymistä.
Uudessa Porin kaupungissa on ensi vuoden alussa noin 85 400 asukasta, Liedossa hieman yli 19 100 ja Kurikan kaupungissa 22 300.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

