THL: Suomessa todettu 803 uutta koronatartuntaa – niistä yli puolet Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla
Koko epidemian ajan Suomen tartuntamäärästä yli puolet on raportoitu näissä kolmessa kaupungissa.Suomessa on todettu 803 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kahden viime viikon aikana on raportoitu 1 148 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.
14:n viime päivän aikana on Suomessa todettu lähes 9 600 koronatartuntaa, kun edellisten kahden viikon tartuntamäärä oli liki 8 450.
Yhteensä tartuntoja on koko pandemian aikana todettu Suomessa nyt 73 516.
Korkein ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajalta on edelleen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella, jossa se on lähes 347. Suhteessa väestön määrään vähimmillä tartunnoilla on selvinnyt Keski-Pohjanmaa, missä ilmaantuvuusluku on runsaat 15.
Koko Suomen ilmaantuvuusluku on liki 173.
STT siirtyi maanantaina käyttämään THL:n raportointiviiveet huomioon ottavaa laskentatapaa kahden viikon tartuntaluvuissa aiemman päivittäin raportoiduista luvuista lasketun tartuntamäärän sijaan.
Helsingissä todettiin nyt vuorokaudessa 284 tartuntaa. Helsingin tartuntamäärä koko pandemian ajalta on hieman vaille 22 000.
Pääkaupunkiseudun kolmen ison kaupungin, Helsingin, Vantaan ja Espoon tartuntojen yhteismäärä oli vuorokaudessa 434, eli yli puolet koko maan tartunnoista. Myös koko epidemian ajan Suomen tartuntamäärästä yli puolet on raportoitu näissä kolmessa kaupungissa.
Suomessa on tehty tähän mennessä yhteensä noin 3,83 miljoonaa koronatestiä.
Kasvomaskien käyttö on yleistynyt pääkaupunkiseudun HSL-joukkoliikenteessä, kertoo Helsingin seudun liikenne (HSL).
HSL:n mukaan maskeja käyttää nyt keskimäärin 90 prosenttia matkustajista. Ennen maskipakon käyttöönottoa maskeja käytti noin 80 prosenttia matkustajista.
HSL otti maskipakon käyttöön 13. maaliskuuta. Aiemmin käytössä oli maskisuositus, joka oli voimassa elokuusta asti. HSL seuraa maskien käyttöastetta viikoittain, ja luvut perustuvat matkalippujen tarkastajien liikenteessä tekemiin havaintoihin. Tuoreimmat luvut ovat viime viikolta.
Tuberkuloosidiagnoosien määrä on vähentynyt Suomessa koronapandemian aikana, kertoo THL. Viime vuoden aikana todettiin 174 uutta tuberkuloositapausta, mikä on lähes neljännes vähemmän kuin edellisenä vuonna.
Erityisen vähän tapauksia todettiin kevään poikkeustilan aikana. THL:n mukaan tapausmäärän vähenemiseen ovat voineet vaikuttaa useiden terveydenhuollon toimipisteiden sulkeutuminen sekä kontaktien ja maahanmuuttajien määrän väheneminen.
Tuberkuloosi on yksi maailman yleisimmistä infektiotaudeista. Se tarttuu hengitysteitse, ja sen oireita ovat muun muassa pitkittynyt yskä ja kuume.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

