Myrsky kaataa jo puita Pohjanmaalla – leviää tänään koko Suomeen
Etelä- ja Keski-Lappiin sekä Pohjois-Pohjanmaalle on luvattu runsaita sateita.Voimakas myrskymatalapaine on saapunut Suomeen. Sateita on tullut jo aamulla pitkin maata, ja Etelä-Suomessa on ollut ukkospuuskia. Pohjanmaalla on jo aamulla ollut puuskittaista tuulta, joka on kaatanut puita. Merialueilla on vielä tyyntä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan kylmä rintama liikkuu tämän päivän aikana pohjoisesta maan keskiosan yli itään. Varsinaiset myrskytuulet koetaan suurimmassa osassa maata illan aikana, jolloin tuuli kääntyy luoteeseen ja muuttuu voimakkaan puuskittaiseksi. Ilmatieteen laitoksen mukaan Pohjanmaalla ja Lapissa tuuli voi puhaltaa noin 20 metriä sekunnissa. Maan etelä- ja keskiosissa tuulennopeus voi olla noin 15 metriä sekunnissa.
Etelä- ja Keski-Lappiin sekä Pohjois-Pohjanmaalle on luvattu runsaita sateita. Keski-Lapissa osa sateesta tulee lumena, joten ajokeli voi olla torstaiaamuna huono. Merialueilla tuuli on voimakkaimmillaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

