Presidentti Niinistö: Suomessa viimein ymmärretty taloustilanteen surkeus
Presidentti Sauli Niinistö on ilahtunut siitä, että Suomessa on lopulta tajuttu talousongelmien syvyysTasavallan presidentti Sauli Niinistö on ilahtunut siitä, että Suomessa on viimeinkin ymmärretty maan talousongelmien syvyys.
"Tässä vietettiin aikaa, jolloin ei oikein saatu kiinni asioista. Olen ilahtunut siitä, että ainakin toimiin on ryhdytty", presidentti kommentoi New Yorkissa tiistaina.
Niinistön mukaan Suomi ei voi olla auttamatta Lähi-idästä tulevia pakolaisia. Niinistön mukaan Suomi on valmis ottamaan vastaan suurenkin määrän turvapaikanhakijoita. "Auttamatta jättäminen ei ole vaihtoehto meille. Kansainvälisen yhteisön täytyy näyttää, että se välittää", presidentti sanoi YK:n yleiskokouksessa tiistaina New Yorkissa.
Niinistön mukaan Suomi toivoo YK:n seuraavaksi pääsihteeriksi naisehdokasta. Nykyisen pääsihteerin Ban Ki-moonin kausi päättyy ensi vuonna. YK:n pääsihteerinä ei koskaan ole ollut naista. Seuraavaa ehdokasta haetaan ensisijaisesti Itä-Euroopan maista.
Hän ei halunnut ottaa suoraan kantaa siihen, onko Suomella riittävä kyky seuloa turvapaikanhakijoiden mukana mahdollisesti tulevat äärijärjestöjen jäsenet.
"Tiedustelussa eväämme eivät ole vertailukelpoisia minkään länsimaan kanssa. Ymmärtääkseni poliisihallinto ja sisäministeriö ovat kuitenkin lisänneet voimavaroja henkilöiden tarkasteluun."
Hän vaati suurvalloilta yhteistyötä Syyrian kriisin ratkaisemiseksi. Samalla Niinistö tuomitsi Venäjän toteuttaman Krimin miehityksen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
