OECD patistelee Suomea tuottavuustalkoisiin
Kauppakeskusrakentamisen rajoitukset vähentävät järjestön mielestä kilpailua ja laskevat tuottavuutta.Taloudellisen kehityksen järjestön OECD:n mielestä Suomen pitäisi lisätä tuottavuutta varsinkin palvelualoilla.
”1990-luvun laman jälkeen tuottavuus kasvoi vauhdilla pitkälti tietotekniikkasektorin vetämänä, mutta sen jälkeen Suomi on jäänyt kilpailijamaista jälkeen”, Suomea koskeneen arvion esitellyt Henrik Braconier OECD:stä sanoi tiistaina Helsingissä.
Tuottavuus on Suomessa heikkoa erityisesti palvelualoilla ja julkisella sektorilla.
Vähittäiskaupassa tuottavuutta laskee järjestön mielestä Suomen tiukka sääntely ja kaavoituspolitiikka. OECD:n mukaan hallituksen pyrkimys ohjata kauppakeskusrakentamista kaupunkien keskustoihin haittaa kilpailua ja vähentää siten alan tuottavuutta.
”Vähittäiskaupan merkitys taloudessa on yllättävän suuri. Jos kaupan tuottavuus olisi Suomessa kasvanut yhtä nopeasti kuin Ruotsissa, olisi Suomen bruttokansantuote nyt 6 prosenttia korkeampi”, Braconier kertoo esimerkkinä.
Muita keinoja työn tuottavuuden parantamiseksi olisivat raportin mukaan tutkimus- ja tuotekehitysrahoituksen tehokkaampi kohdentaminen aloittavien yritysten sijaan kasvuyrityksille sekä yliopistojen koon kasvattaminen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
