Hallit erikoistuvatruokailemaan rysissä
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) tekemän hallien satelliittiseurantatutkimuksen mukaan osa halliyksilöistä erikoistuu ruokailemaan rysissä tai niiden läheisyydessä. Kahdeksaa hallia seurattiin, ja kuusi keskitti saalistustaan rysäalueille.
Erikoistumista osoittaa lisäksi havainto monta kertaa samasta rysästä vapautetuista halliyksilöistä.
Suomenlahdella tehdyn hallien satelliittiseurannan perusteella ammattikalastajien rysissä vierailevat hallit ovat eri-ikäisiä uroshalleja, jotka liikkuvat avovesikaudella pääasiassa rannikon läheisyydessä.
Seurannassa olleet hallit suosivat etenkin syksyisin rannikkoalueita. Myös hallien tärkeimmät ravintokohteet ja keskeiset rysäkalastusalueet sijaitsevat samoilla alueilla.
Jääpeitteen muodostuessa hallit siirtyivät eteläisemmille, jäättömille merialueille ja kauemmas rannikosta. Yksi merkityistä halleista vieraili jopa Puolan rannikolla.
Suomenlahdella tehty tutkimus on jatkoa Selkämerellä tehtyyn hallien satelliittiseurantaan. Tutkimuskokonaisuus on tähän mennessä laajin hallien seurantatutkimus Itämerellä.
Hallit pyydystettiin vuosina 2010–2011 yhteistyössä ammattikalastajien kanssa ponttonirysillä, joissa oli automaattisesti sulkeutuva portti. Halleihin kiinnitettiin gps/gsm-seurantalaitteet.
Hallien satelliittiseuranta toteutettiin vuosina 2010–2012.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
