Koronavuoden verokertymä kutistui vähemmän kuin pelättiin
Erityisesti yrityksiltä kerätyt verotulot pienenivät tuntuvasti, yli viidenneksen.
Verokertymäluvuista ei vielä tiedetä tarkkaan viime vuoden tuloverojen määrää. Lehtikuva / Vesa MoilanenViime vuoden verokertymä jäi 1,6 prosenttia pienemmäksi kuin vuoden 2019, kertoo Verohallinto. Veroja kerättiin viime vuonna kaikkiaan 69,2 miljardia euroa. Syynä oli koronatilanne. Erityisesti yrityksiltä kerätyt verotulot pienenivät tuntuvasti, yli viidenneksen.
Pääjohtaja Markku Heikuran mukaan koronavuoden vauriot näyttävät kuitenkin jäävän pelättyä pienemmiksi.
Verokertymäluvuista ei vielä tiedetä tarkkaan viime vuoden tuloverojen määrää, sillä tiedot tarkentuvat kevään veroilmoitusten ja veropäätösten myötä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
