”Nyrkkipajoille” täsmäohjattu lainaohjelma siivittää kasvuhankkeita – summa tuplaantui yli 3,9 miljoonaan euroon
Finnveran mikroyrityksille suunnattua lainaohjelmaa on kaivattu kipeästi lisäkäsien palkkaamiseen ja toiminnan laajentamiseen.
Mikroyrityksien vienti yltää tällä hetkellä liki miljardiin euroon. Summan odotetaan kasvavan jatkossa, kun yritykset laajentavat toimintaansa. Kuva: Pasi LeinoKiinnostus Finnveran lokakuun alussa käynnistämä puolen vuoden määräaikaista lainaohjelmaa kohtaan on jatkunut marraskuussa.
Mikroyritysten lainoja on myönnetty lokakuun alun ja marraskuun viimeisten päivien tienoilla yhteensä 3,9 miljoonaa euroa ja 90 kappaletta.
Lainan koko voi olla 20 000–50 000 euroa. Hakemuksia on tullut eniten Uudeltamaalta, Pirkanmaalta sekä Keski- ja Varsinais-Suomesta.
Tyypillisin syy lainan hakemiseen on ollut työntekijän palkkaaminen. Mikroyrityksen palveluksessa on määritelmän mukaan alle kymmenen työntekijää.
”Alun vilkkaan hakemusvaiheen jälkeen tahti on tasaantunut odotetusti, mutta kysyntä ja kiinnostus ovat pysyneet korkeina”, kommentoi Finnveran aluepäällikkö Elisa Sipponen MT:lle.
Sipposen mukaan monenlaiset mikroyritykset edistävät nyt kasvuhankkeitaan. Toimialoissa näkyy koko kirjo asiantuntijatoiminnoista eläinalaan ja teollisuuteen.
”On tärkeää varmistaa rahoituksen saatavuus myös pienien yritysten kasvun askeliin. Ilman riittävää pääomaa mikroyritykset eivät pysty laajentamaan toimintaansa”, Sipponen sanoo.
Tämä voi johtaa siihen, että lupaavat yritykset jäävät paikalleen eivätkä saavuta täyttä potentiaaliaan.
Mikroyritysten yhteenlaskettu vienti on vuositasolla lähes miljardi euroa.
Laina on tarkoitettu alle kymmenen henkilöä työllistävän yrityksen kasvua, tuottavuutta tai kilpailukykyä edistäviin rahoitustarpeisiin kuten työllistämiseen tai toiminnan laajentamiseen ja digitalisointiin.
Tässä vaiheessa noin puolet lainahakemuksista on täyttänyt lainan ehdot. Laina on haettavissa vuoden 2025 maaliskuun loppuun saakka.
Pienyrityksillä on suuri merkitys alue- ja kansantalouden kannalta. Pienten yritysten yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2022 oli sata miljardia euroa, ja ne työllistivät yhteensä 335 000 henkilöä.
Mikroyritysten yhteenlaskettu vienti on vuositasolla lähes miljardi euroa, ja määrä nousee, kun yritykset kasvavat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





