päivän kysymys TuleekoFalunista mitaleitaSuomeen?
Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut ovat käynnistyneet Ruotsissa. Onko Suomeen odotettavissa mitaleita, Falunista tavoitettu Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala?
Hiihtoliitto ei aseta mitalitavoitetta. Itse olen laskenut niin, että meillä on suunnilleen 10 finaalia, joissa on mahdollisuus mitaliin. Jos niistä puolet toteutuu, saadaan noin 4,5 mitalia. Neljä mitalia olisi kova tulos.
Paljonko kisakylässä on suomalaisia?
Urheilijoita on vajaat 30, maastohiihdosta, yhdistetystä ja mäkihypystä. Muuta henkilöstöä on saman verran, kisamajoituksessa on 62 henkilöä kahden viikon aikana. Huolto on tärkeässä roolissa, suksihuoltajia on 12.
Kauanko kisapaikalla ollaan?
Osa joukkueesta on tullut kisapaikalle jo kaksi viikkoa sitten. Keskimäärin paikalla ollaan puolitoista viikkoa, pisimmillään kolme viikkoa.
JUKKA LEHTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
